Ihmisillä on usein voimakkaita tuntemuksia siitä, mihin suuntaan heidän pitää kulkea. Valintatilanteessa moni väittää olevansa järki-ihminen, mutta väistämättä asioita tulee ratkaisseeksi myös tunteella. Milloin sisäistä ääntä oikein kannattaisi kuunnella?
Ihmisen tietoisuus ei ole mikään irrallinen ilmiö, vaan osa hänen elämäänsä ja toimintaansa.
Se on syvempi kuin mitä moni on valmis uskomaan. Kun työstämme jatkuvasti mielessämme haasteellista elämänvaihetta, tulee se väistämättä alitajuntaamme, joka myös prosessoi sitä. Intuitio liittyykin vahvasti kulloiseenkin elämäntilanteeseen.
– Pidän ihan järkevänä selityksenä sitä, että pohtimani ja murehtimani asiat painuvat alitajuntaani muhimaan ja tulevat tietoisuuteeni sopivalla hetkellä. Oikeastaan pitäisin epäloogisena sitä, jos näin ei olisi, Auli, 29, sanoo.
Murphyn laki ja pahanilmanlinnut
Marin, 34, arkiset ennustukset käyvät toistuvasti toteen.
– Kun ajattelen ohimennen jotakin ihmistä tai näen hänestä unen, niin seuraavana päivänä tuo henkilö soittaa minulle tai tulee vastaan kadulla, hän kertoo.
Myös Marin kielteisillä lauseilla on taipumus muuttua todeksi. Aviomies moittiikin häntä joskus pahanilmanlinnuksi.
– Tulin kerran ohimennen sanoneeksi, että varo, ettei auton pakoputki paukahda. Seuraavalla ajomatkalla se sitten hajosikin, hän naurahtaa. Pariskunnan rakentaessa taloa Mari onnistui pari kertaa ”noitumaan” sateen paikalle silloin, kun sitä ei olisi lainkaan kaivattu.
– Väsyneenä tokaisin, että huomenna sataa kuitenkin niin ettei siitä katon tekemisestä mitään tule, hän muistelee.
Ei tullutkaan, mutta vettä tuli sitäkin enemmän.
Kun vaisto kertoo
Eläinmaailmassa vaiston olemassaoloa ei kiistetä. Saaliseläimet aistivat vaaran usein jo ennalta. Muuttolinnut puolestaan tietävät, milloin on aika lentää etelään. Susi taas vaistoaa ihmisen pelon. Ei siis ole tavatonta, jos ihmisellä on samanlaisia kykyjä.