Äänestyskatastrofi Britanniassa: Ihmisiä käännytettiin äänestyspaikoilta, äänestäjien nimiä viivattu yli – hallitus aiotaan haastaa oikeuteen EU-vaalien äänestysongelmien takia

Britannian hallitusta ollaan haastamassa oikeuteen EU-vaalien äänestykseen liittyneiden ongelmien takia, kirjoittaa Guardian.

Brexit-ratkaisun kanssa kamppaileva Britannia äänesti EU-vaaleissa torstaina. Kyselyjen mukaan Nigel Faragen uusi EU-vastainen brexit-puolue oli matkalla suurvoittoon.

Guardian kertoo saaneensa lähemmäs tuhat tapauskertomusta Britanniassa asuvien EU-kansalaisten ja ulkomailla asuvien brittien äänestysongelmista.

Lehden mukaan monia EU-kansalaisia käännytettiin Britanniassa pois äänestyspaikoilta ja heidän nimiään oli viivattu äänestäjälistoista yli. Ulkomailla asuvat britit ovat puolestaan kertoneet, että ilmoitus äänioikeudesta saapui vain muutamia päiviä ennen äänestystä tai ei ollenkaan.

Oikeusjutun rahoittamiseksi käynnistettiin lauantaina joukkorahoituskampanja.

Erityisasiantuntija John Halford lakitoimisto Bindmansista sanoo, että oikeus äänestää on kaikkien kansalaisoikeuksien perusta.

– Viime torstaina näimme kuinka tämä oikeus kiellettiin laajasti, systemaattisesti ja avoimen syrjivästi. Juttu jonka aiomme nostaa osoittaa, että tällaista ei pidä sietää ja tapahtuneesta täytyy tulla seurauksia, Halford sanoi.

Halford tekee yhteistyötä EU-kansalaisten oikeuksia brexitin jälkeen ajavan the3million-ryhmän ja ulkomailla asuvia brittejä edustavan British in Europe -ryhmän kanssa.

"Prosessi ei ollut riittävän hyvä"

Vaalikomitean johtaja Bob Posner myönsi perjantaina, että vaaliprosessi ei ole ollut riittävän hyvä. Hän mainitsi osasyyksi sen, että hallitukselle jäi epäselvän brexit-tilanteen vuoksi hyvin vähän aikaa vahvistaa osallistuminen vaaleihin.

Posner jatkoi, että Britannian vaalilaissa on puutteita. Komitea suositteli viime vuonna, että ulkomailla asuville äänestäjille tulisi antaa mahdollisuus äänestää esimerkiksi suurlähetystöissä.

– Olemme olleet jo jonkin aikaa sitä mieltä, että hallitukset ja parlamentti ovat epäonnistuneet ylläpitämään ja päivittämään vaalilakia ja painostamaan paikallisviranomaisia, mistä aiheutuu suuria riskejä hyvin järjestettyjä vaaleja ajatellen.  

Lue myös:

    Uusimmat