Aalto-yliopiston vappukeräyksellä opiskelijoiden mielenterveyden hyväksi jättisuosio: Tavoite 500 euroa, kassassa noin 20 000 – "Kertoo tarpeesta"

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan vappukeräys mielenterveyden hyväksi on tuottanut jo tuhansia euroa 6:41

Tutkimukset osoittavat, että vuodesta 2000 lähtien opiskelijoiden psyykkiset ongelmat ovat yleistyneet. 

Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen (2016) mukaan mielenterveyden oireilua oli 30 prosentilla opiskelijoista.

Yleisimpiä ongelmia olivat jatkuva ylirasituksen kokeminen, itsensä kokeminen onnettomaksi ja masentuneeksi, valvominen huolien takia sekä itseluottamuksen menettäminen.

"Se täyttyi muutamissa minuuteissa"

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta on laittanut pystyyn Wappupotti-keräyksen, joka kerää varoja mielenterveyspalveluille. Alunperin tarkoitus oli saada kasaan 500 euroa, mutta vappuaattona puoliltapäivin keräys oli tuottanut jo noin 19 000 euroa.

– Se (500 euroa) täyttyi ihan muutamissa minuuteissa. Keräyksen saama huomio yllätti, kertoi Rosa Väisänen Aalto-yliopiston ylioppilaskunnasta Asian ytimessä -ohjelmassa. 

– Se varmaan kertoo tarpeesta, että joku ottaa tämän aiheen isosti esille. Tästä voidaan kiittää meidän opiskelijoita, jotka ovat halunneet ottaa mielenterveyden tänä keväänä esille, sanoi Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan jäsen Antti Pentikäinen.

Asioista puhutaan entistä enemmän

Pentikäinen arvelee, että tiedot opiskelijoiden lisääntyneistä mielenterveysongelmista johtuvat siitä, että asioista puhutaan nykyisin entistä avoimemmmin.

– Sitä kautta ihmiset löytävät palveluiden piiriin, ja sitä kautta myös näyttää siltä, että ongelmat ovat lisääntymässä.

Aalto-yliopistossa uusien opiskelijoiden psyykkisestä hyvinvoinnista huolehditaan muun muassa opintopsykologin palveluilla. Ylioppilaskunnalla on käytössä myös yhteyshenkilöitä, joiden puoleen voi tarvittaessa kääntyä.

Lisäksi YTHS ja Nyyti ry tekevät työtä opiskelijoiden mielenterveyden eteen. Uusien opiskelijoiden kanssa toimii myös vapaaehtoisia, jotka auttavat uudessa elämänvaiheessa olevia opiskelijoita löytämään uusia yhteisöjä. 

Lue myös:

    Uusimmat