8.5. Terassi edullisesti ja ekologisesti

Rakennustyömaalta yli jääneet, vanhat kuormauslavat otetaan uusiokäyttöön ja rakennetaan niistä talon päätyyn työterassi, jonka ensisijaisena tarkoituksena on toimia puutarhurin työpisteenä. Siksi sinne sijoitetaan ruukutuspöytä ja sen tuntumaan käsienpesupaikka.

Tontin korkeuseron takia terassille johtavat portaat, jotka tehdään valmiista betonilaattaelementeistä. Terassin pitkä sivu pengerretään turveharkoilla, joiden sisäpuolelle istutetaan purppuraheisiangervoja sekä maanpeitekasviksi seppelvarpua Lisäksi tulee pieniä ruukkuistutuksia. Lisäpehmennykseksi tehdään pieni vesiaihe.

Tämänkin terassin pohja on tehtävä huolellisesti. Pohjalle pannaan 32 mm mursketta ja sen päälle kivituhkaa. Mitataan vaakasuoraksi (kaadot huomioon ottaen) ja täryytetään kovaksi.

Lavoja tulee viisi kahteen riviin (lavojen pitkät sivut syvyyssuuntaan, siis seinää kohden) eli kaikkiaan kymmenen lavaa Ne sidotaan toisiinsa naulaamalla tai ruuveilla ja lautojen väliin laitetaan vastaavan paksuiset rimat, jotta raoista saadaan kohtuullisen kapeat. Rimoja ei tarvitse katkos etukäteen tasan oikean mittaisiksi, koska niiden lyhentäminen käy hyvin vaivattomasti vaikkapa moottorisahalla sitten, kun ne ovat jo oikeilla kohdillaan.

Kierrätysteemaa jatketaan sahaamalla päätyjen peitoksi laudat niin ikään rakennustyömaalta yli jääneestä tavarasta.

Koska kyseessä on työpiste eikä oleskelualue, pinta voidaan jättää hiomatta - muussa tapauksessa se on syytä käydä läpi hiekkapaperilla tai hiomakoneella, ettei auringonottaja saa tikkuja nahkaansa. Valmis terassi käsitellään sopivalla lahonsuojalla, kun se on ehtinyt kuivua paikallaan jonkin aikaa.

Terassin päätyyn tulee neljän askelman porras. Myös sen pohja on täytettävä, tasattava ja täryytettävä kunnolla! Portaat tehdään valmiista elementeistä: alimmaiseksi täysimittainen ja siitä ylöspäin mentäessä lyhennetään aina seuraavaa askelman etenemän verran. Elementtien lyhentäminen käy kätevästi vaikkapa vanhalla kirveellä. Kuvassa Eija pitää kirvestä ja Petri kopsauttelee lekalla.

Portaiden reunat somistetaan sopivilla kivillä.

Terassin pitkällä reunalla on sen verran korkeuseroa, että pengerrys tarvitaan. Turveharkko on aivan mainio vaihtoehto perinteisille pengerrysmateriaaleille. Tässä käytetään 1,5 harkonkorkeutta - harkkojen muotoilu on hyvin helppoa ja työkaluksi siihen valitaan vaikkapa vanha saha.

Tukirakenteita tällainen turveharkkomuuri vaatii vasta sitten, kun se on yli kahden harkon korkuinen. Aluksi se on väriltään tummanpuhuva, mutta ajan kanssa väri muuttuu todella kivan sammalenvihreäksi.

Turvepengerryksen ja terassin väliin tulee istutusalue. Siihen varataan värillistä haketta, jonka tarkoitus on estää rikkakasvien kehittyminen. Lisäksi se ehkäisee kosteutta haihtumasta mullasta. Haketta saa neljässä eri sävyssä ja sopiva kerroksen paksuus on 10 cm - kun se ajan mittaan maatuu alapuolelta, on helppo lisätä uutta pinnalle. Erityisen hyvin hake sopii puuvartisten kasvien alle.

Tähän penkkiin valitsemme kahta, toistensa kanssa hyvin yhteen sointuvaa sävyä.

Vesiaiheen toteuttamiseen rajat asettaa vain oma mielikuvitus. Tällä kertaa se tehdään sinkkiämpäristä ja sitä ympäröivistä ruukkuistutuksista, somistetaan kivillä... ei maksa paljon ja on todella hauskan näköinen.

Huom! pumppua ei saa koskaan käyttää, ellei se ole kokonaan veden peitossa! Vesi toimii sen voiteluaineena ja jo lyhytaikainenkin käyttö kuivana voi särkeä sen!

Koska puutarhuri saa helposti multaa kynsiensä alle, terassille tulevan ruukutuspöydän viereen, talon seinään kiinnitetään ruuveilla hanallinen, sinkitty vesiastia ja sen alle vastaavasti likavesiallas - siihen kertyvä vesi on helppo heittää vaikkapa reunan yli kastelemaan kasveja.

Hyvän näköinen lopputulos syntyy, kun kaikissa vesiastioissa - vesiaiheessa, seinäastiassa ja likavesiammeessa - on käytetty samanlaista, sinkittyä peltiä.

Vaihtoehtoja terassin puutavaraan

Kävimme juttelemassa terassin puutavarasta Hattulan Puu Oy:n toimitusjohtajan, puutalousinsinööri Risto Heiskasen kanssa. Puunsa tunteva ammattimies antoi paljon varteenotettavia ohjeita:

"Vaihtoehtoja terassin tekemiseen on nykyisin paljonkin, mutta kyllä kestopuu on edelleen ehdottomasti halvin ja kestävin. Sehän on nykyään aivan eri tavaraa kuin vielä muutama vuosi sitten: kyllästysaine on käytännössä myrkytöntä, joten puu on kierrätettävää ja ympäristöystävällistä. Kyllästeluokka käy ilmi lautojen päihin kiinnitetyistä leimoista ja henkilökunta kyllä auttaa niiden tulkitsemisessa."

"On kuitenkin muistettava, että kestopuu ei ole sinällään vielä valmis, vaan sekin on pintakäsiteltävä. Tarhalta tullessaan se on melkein poikkeuksetta hyvin kosteaa, joten ensin sen on annettava kuivua kunnolla. Jos terassi tehdään tänä kesänä, pinta vedetään vasta ensi kesänä. Tosin varhain keväällä valmistetun terassin voi sopivissa olosuhteissa ehkä maalata loppukesästäkin tai alkusyksystä."

"Nykyään kestopuuta on saatavana myös ruskeana perinteisen vihreän lisäksi. Kyllästysaine on aivan samaa, pigmentti vain on erilainen - ja nyt on huomattava, että ruskea pigmentti ei pysy läheskään yhtä hyvin kuin vihreä. Ruskea kestopuu on toisin sanoen käsiteltävä paljon huolellisemmin, tai muuten se muuttuu hyvin nopeasti harmaaksi."

"Lämpökäsitelty puu lisää nopeasti suosiotaan myös ulkona, mutta sen suhteen tuo pintakäsittely onkin sitten todella tehtävä heti: muuten se on loppukesästä hiirenharmaata. Itse kyllä laittaisin sitä mieluiten vain katoksen alle."

"Tietysti terassin voi tehdä vaikka saunanlaudepuusta, ja silloin värien valinta on hyvinkin vapaata. Sen voi maalata vaikka punaiseksi. Kaikkein upein materiaalihan olisi perinteinen suomalainen haapalauta, joka harmaantuu kauneimmalla mahdollisella tavalla, mutta kun sitä ei tahdo saada oikein mistään."

Kasvit:

Purppuraheisiangervo (Physocarpus opulifolius «Diablo«) menestyy vyöhykkeillä I-IV (V) auringosta puolivarjoon. Se on purppuranpunaisen lehdistönsä vuoksi tervetullut lisä istutuksiin. Purppuraheisiangervo kestää alasleikkauksen ja uusiutuu nopeasti sen jälkeen. Istutamme näitä terassin reunalle samaan syvyyteen kuin ne ovat taimistolla olleet. Istutusväli on puoli metriä.

Seppelvarpu (Stephanandra incisa «Crispa«) on kiitollinen maanpeittopensas niin varjoon kuin aurinkoonkin. Se menestyy vyöhykkeillä I-III (IV). Sen kukat ovat vaatimattomat, mutta kasvutavaltaan se on todella viehättävä. Näitä tulee muutamia angervojen juurille - istutussyvyys on sama kuin taimistolla ja välit puolisen metriä.

Ruukkuistutukset:

Ruukkuistutuksiin valitaan melkein valkoista Kuunliljaa (Hosta spp), joka tuo kivasti valoa ryhmään. Osa niistä istutetaan suorakaiteen muotoiseen ruukkuun - näin ruukkujen muodotkin tuovat ryhmään elävyyttä. Kuunliljat ovat monivuotisia. Kun ruukku on talvehtimiseen kovin pieni, ne siirretään talvehtimaan perennapenkkiin.

Siperiankurjenmiekka (Iris sibirica) on yksi kestosuosikkeja. Se tekee kukkiessaan tosi kauniin kukan

Keltamaksaruoho (Sedum acre) istutetaan matalaan astiaan. Se on vaatimaton kivikkokasvi, joka viihtyy vähäisessä, hiekansekaisessa mullassa ankarissakin olosuhteissa.

Yhteen ruukkuun istutamme vielä erilaisia yrttejä ja salaattien alkuja.

Runkoon vartettua villapajua (Salix lanata) kannattaa kokeilla Etelä-Suomessa. Se istutetaan yksikseen isompaan ruukkuun. Koska emme aio talvehdittaa sitä ruukussa vaan siirtää sen kasvukauden päätyttyä avomaalle, se pannaan muoviruukkuun. Sellaista on paljon kevyempi siirtää kuin saviruukkua.

Ideoita:

Pienelle ja kuumalle pihalle saadaan merellistä tunnelmaa, kun kestoterassin reunoille suunnitellaan kaide, jossa tolppia kiertää hamppuköysi. Terassin reunaa ympäröi tunnelmaan sopiva, suodatinkankaan päälle asennettu kiviaines. Mukava veden solina syntyy vesiaiheesta, joka rajautuu tehokkaasti liuskekiveyksen avulla. Pirteä koristesora on oiva kate havujen tyvelle.

Massiivisen kokoista terassia voidaan keventää muun muassa istutusalueilla, jotka tehdään terassin sisälle. Istutusalueelle rakennettu vesiaihe virkistää tunnelmaa ja kivet antavat kasveille kontrastia.

Likihinnat:

  • Terassin pohjatyöt ja maa-ainekset 471 €
  • Kasvit noin100 €
  • Käsienpesuastia 19 €
  • Sinkkiämpäri 25 €
  • Vesiaihe 35 €
  • Turveharkot 10 € / paketti
  • Värillinen hake: 10 € /säkki
  • Trukkilavat ja laudat: ilmaisia, jääneet rakennustyömaalta

(Pioni 8.5.2005)

Lue myös:

    Uusimmat