Mainos

61-vuotias nainen sai potkut kiusallisen nakusekoilun vuoksi: "Olen häpeissäni"

Amerikkalaisnainen sai potkut työpaikasta tekemänsä kiusallisen mokan vuoksi.

Lynn Dorsey, 61, menetti työpaikkansa Websterin piirikunnan turismijohtajana esiteltyään itseään alastomana Websterin Instagram-tilillä omansa sijaan.

Alaston Dorsey oli lähettänyt livekuvaa itsestään kaupungin Instagram-tilillä puolen tunnin ajana.

– Se oli kamala, vilpitön erehdys, Dorsey kertoi Minden Press-Heraldille.

– Olen häpeissäni. En koskaan lähettäisi sellaista sisältöä tarkoituksellisesti.

Dorsey puolustautuu sillä, että hän oli uusi Instagram-käyttäjä. Nainen ei ensinnäkään tiennyt olleensa Websterin piirikunnan tilillä omansa sijaan, ja toisekseen hän ei ymmärtänyt lähettävänsä livekuvaa. Puolen tunnin pätkä oli tarkoitettu hänen aviomiehelleen yksityiseen käyttöön.

Dorsey joutui jäämään ensin palkalliselle vapaalle joulukuisen tapauksen johdosta, mutta helmikuun puolessa välissä hänelle annettiin lopulta kenkää. Nyt Dorsey on kuitenkin haastanut entisen työpaikkansa oikeuteen päätöksestä vaatien korvauksia.

***

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.