Laulaja Maarit Hurmerinta täytti hiljattain 60 vuotta.
Maarit Hurmerinta julkaisi lokakuussa Miten elämästä kertoisin -albumin. Laulaja vieraili keskiviikkona MTV3:n Huomenta Suomen lähetyksessä kertomassa kuulumisiaan ja ehti antaa samalla haastattelun myös MTV.fille.
– Olen tosi ylpeä levystäni ja olen ylpeä siitä, että olemme saaneet tehdä sitä ihan taiteellisesti vapain käsin. Olen saanut käyttää siinä montaa tyyliä, soulista rockiin ja balladia sekä progevaikutteitakin löytyy, Hurmerinta kuvaili uusinta levyään.
Maarit Hurmerinta aloitti laulamisen jo alle parikymppisenä. Vuonna 1973 hän osallistui euroviisukarsintoihin ja julkaisi ensimmäisen albuminsa. Reilu viikko sitten laulaja täytti juhlavat 60 vuotta. Hurmerinta toteaa, ettei hän ole niin juhlijatyyppi, joten myöskään pyöreitä vuosia ei sen suuremmin juhlittu.
– Lähdin oikein karkuun, suoraa keikalta ystävien mökille. Siellä kyllä sitten syötiin hyvin ja vietettiin tosi kiva ilta tai oikeastaan yö. Menimme kuitenkin yöllä sinne keikan jälkeen.
Laulaja ei myöskään toivonut sen suurempia lahjoja merkkipäiväänsä ja perhe kunnioitti toivetta. Maarit ja Sami Hurmerinta ovat olleet naimisissa vuodesta 1974 lähtien. Heillä on kaksi lasta: poika Samuli ja tytär Janna, joka on niin ikään laulaja.
– Kielsin heitä ostamasta yhtään mitään lahjaa. Sain kyllä tosi lämpimät onnitteluhalit kaikilta. He ehkä tuntevat niin hyvin minut, että uskoivat, Hurmerinta nauraa.
Sen sijaan levy-yhtiöltään tähti sai lahjakortin kauneushoitolaan.

