Teuvo Hakkaraisen toilailut eduskunnan pikkujouluissa nostivat jälleen keskusteluun eduskunnasta erottamisen. Se ei ole kuitenkaan mikään läpihuutojuttu.
Virkaan valitaan äänestäjien luottamuksella, joten eroaminen tai erottaminen virasta ei ole kovin tavanomaista. Myös eduskunta suhtautuu tapauksiin pidättyvästi. Tapauksia vuosikymmenien saatosta kuitenkin löytyy.
Edustajantoimesta voi saada eron, jos edustajantoimen hoitaminen keskeytyy siksi ajaksi, jonka kansanedustaja toimii Euroopan parlamentin jäsenenä tai jos eduskunta katsoo, että vapautuksen myöntämiseen on hyväksyttävä syy. Eduskunta voi erottaa, joko määräajaksi tai kokonaan, mikäli kansanedustaja olennaisesti ja toistuvasti laiminlyö edustajantoimensa hoitamisen. Tällöinkin eduskunnan tulee hankkia asiasta perustusvaliokunnan kannanotto.
Mikäli kansanedustaja on tuomittu tahallisesta rikoksesta vankeuteen tai vaaleihin kohdistuneista rikoksesta rangaistukseen, eduskunta pohtii, sallitaanko hänen enää jatkaa edustajana. Edustajantoimen hoitaminen keskeytyy myös asevelvollisuuden suorittamisen ajaksi.
Kaikki eropyynnöt muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta on syytä käsitellä yksilöllisesti.
Poliittiset syyt erovasaran alla
Varhaisemmilta vuosikymmeniltä on nähtävillä tapauksia, joiden taustalla katsottiin olevan poliittiset syyt. Yksi tunnetuimmista lienee Väinö Tannerin eroanomus vuodelta 1944, jossa hän pyysi eroa ”eduskunnan tuntemien poliittisten syiden vuoksi”. Pyyntö hyväksyttiin.
Mielenkiintoinen eronpyyntö otti sijansa myös 1950, jolloin edustaja Toivo Ilmari Sormunen pyysi vapautusta lääkärintodistuksen perusteella. Myös Sormunen itse puhui anomuksensa puolesta istuntosalissa, mutta pyyntö hylättiin siitä huolimatta: kansanedustajien enemmistö päätyi johtopäätökseen, että puolueensa (SKDL) oli painostanut häntä eronpyyntöön miehen esittäessä eriäviä mielipiteitä puolueen johdon käsitysten kanssa.
