40 vuoden aikana eduskunnasta on erotettu vain yksi kansanedustaja – eronpyyntöihin "politiikan moraalin rappion" tai poliittisen toiminnan lopettamisen takia ei suostuttu

Virkaan valitaan äänestäjien luottamuksella, joten eroaminen tai erottaminen virasta ei ole kovin tavanomaista. Myös eduskunta suhtautuu tapauksiin pidättyvästi. Tapauksia vuosikymmenien saatosta kuitenkin löytyy.

Edustajantoimesta voi saada eron, jos edustajantoimen hoitaminen keskeytyy siksi ajaksi, jonka kansanedustaja toimii Euroopan parlamentin jäsenenä tai jos eduskunta katsoo, että vapautuksen myöntämiseen on hyväksyttävä syy. Eduskunta voi erottaa, joko määräajaksi tai kokonaan, mikäli kansanedustaja olennaisesti ja toistuvasti laiminlyö edustajantoimensa hoitamisen. Tällöinkin eduskunnan tulee hankkia asiasta perustusvaliokunnan kannanotto.

Mikäli kansanedustaja on tuomittu tahallisesta rikoksesta vankeuteen tai vaaleihin kohdistuneista rikoksesta rangaistukseen, eduskunta pohtii, sallitaanko hänen enää jatkaa edustajana. Edustajantoimen hoitaminen keskeytyy myös asevelvollisuuden suorittamisen ajaksi.

Kaikki eropyynnöt muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta on syytä käsitellä yksilöllisesti.

Poliittiset syyt erovasaran alla

Varhaisemmilta vuosikymmeniltä on nähtävillä tapauksia, joiden taustalla katsottiin olevan poliittiset syyt. Yksi tunnetuimmista lienee Väinö Tannerin eroanomus vuodelta 1944, jossa hän pyysi eroa ”eduskunnan tuntemien poliittisten syiden vuoksi”. Pyyntö hyväksyttiin.

Mielenkiintoinen eronpyyntö otti sijansa myös 1950, jolloin edustaja Toivo Ilmari Sormunen pyysi vapautusta lääkärintodistuksen perusteella. Myös Sormunen itse puhui anomuksensa puolesta istuntosalissa, mutta pyyntö hylättiin siitä huolimatta: kansanedustajien enemmistö päätyi johtopäätökseen, että puolueensa (SKDL) oli painostanut häntä eronpyyntöön miehen esittäessä eriäviä mielipiteitä puolueen johdon käsitysten kanssa.  

Vuonna 1917 edustaja Ernst Otto Åkesson ei hyväksynyt korkeimman vallan käytön uskomista senaatin puheenjohtajalle, ja vuonna 1938 edustaja Elias Simojoki pyysi vapautusta IKL:ää vastaan suoritettujen väkivaltaisten toimien sekä sisäministerin häneen kohdistamien loukkausten vuoksi. Kummatkin pyynnöt hylättiin. Lääkärintodistuksen perusteella on vapautuksen saanut muun muassa edustaja Julius Sundblom 1918.

Esimerkkejä tapauksista löytyy ennen vuotta 1979, mutta ei kattavaa luetteloa.

– Vuotta 1979 edeltävältä ajalta meillä on valitettavasti tarjottavana vain viitteitä. 1918, 1920- ja 1930-luvuilta löytyy tapauksia, jossa edustajien faktuaalinen osallistuminen eduskuntatyöhön ei ollut mahdollista, esimerkiksi elokuun alussa 1923 työväenpuolueen johtomiehet ja sen eduskuntaryhmän kaikki jäsenet pidätettiin, Kaarlo Mäkelä Eduskunnan kirjaston tietopalveluista kertoo.

"Politiikan moraalinen rappio"

Vuoden 1979 jälkeen 53 kansanedustajalle on myönnetty vapautus edustajantoimesta uusien tehtävien perusteella. Merkittävään virkaan tai toimeen siirtyminen on yleisin syy eron saamiseksi. Kansanedustajat ovat vaihtaneet muun muassa kaupunkien johtajiksi, maaherroiksi tai valtion laitosten johtotehtäviin.

Tarja Haloselle myönnettiin vuonna 2000 ero Suomen tasavallan presidentin virkaan. Hänen tapauksessaan ei tosin ole kyse varsinaisesti edustajatoimen vapauttamisesta: valtiopäiväjärjestyksen 8 §:n 2 momentin mukaan kansanedustajan tultua valituksi tasavallan presidentiksi, lakkaa hänen edustajantoimensa päivästä, jolloin hän ryhtyy presidentin toimeen.

Vapautusta ei taas ole myönnetty kahdelle edustajalle.  Kokonaisuudessaan yli kaksikymmentävuotisen uran eduskunnassa tehnyt vasemmistoliiton edustaja Marjatta Stenius-Kaukonen haki eroa 1991 perusteinaan politiikan moraalinen rappio.

Puhemiesneuvosto totesi, että edustaja Stenius-Kaukosella on pitkäaikaista kokemusperäistä tietoa eduskunnan työskentelytavoista, hallituksen ja eduskunnan välisestä vuorovaikutuksesta ja siitä, millainen on suomalaisen poliittisen järjestelmän sisältö.  Heidän mukaansa Stenius-Kaukosen anomus perustui hänen henkilökohtaiseen käsitykseensä politiikan moraalisesta rappiosta ja hänen omaan arvioonsa mahdollisuuksistaan hoitaa edustajantointaan, ja näin ollen eropyyntöä ei hyväksytty.

Toinen hakija oli Vesa Laukkanen 1994, joka perusteli anomustaan oman poliittisen toiminnan lopettamisella. Puhemiesneuvosto katsoi, ettei edustaja ollut esittänyt hyväksyttävää syytä vapauttamiselleen. Eroa ei hänellekään myönnetty.

Kansanedustaja Esko Aho pyysi vapautusta täysistuntotyöstä liittyäkseen vierailevaksi luennoitsijaksi ajalle 5.9.2000- 30.6.2001 Harvardin yliopistoon. Lupa hyväksyttiin äänestyksellä.  

Juhantalo erotettiin tuomion jälkeen

Eroanomusta vielä harvinaisempaa on eduskunnasta erottaminen. Ainoa erotettu kansanedustaja sitten vuoden 1979 on Keskusta-puolueen Kauko Juhantalo.

– Aika harvinaista ja hyvin vaikeaa erota, saada ero tai erottaa, kertoo tietoasiantuntija Marja Autio eduskunnasta.

Juhantalon edustajantoimi julistettiin lakanneeksi 3.12.1993 eduskunnan päätöksellä. Aikaisemmin samana vuonna hänet tuomittiin valtakunnanoikeudessa vuoden ehdolliseen vankeuteen lahjusten vaatimisesta. Syytökset liittyivät omien yritystensä rahoitusratkaisujen linkittymiseen valtion rahoituspäätöksiin.

Kauko Juhantalo toimi kauppa- ja teollisuusministerinä. Tuomion jälkeen hänet erotettiin eduskunnasta.

Eduskunnan suuri harkintavalta

Lähtökohtaisesti eropyyntöihin suhtaudutaan pidättyvästi. Eduskunnan harkintavaltaa ohjaavat merkittävästi eduskunnan aikaisemmat käytännöt. Vapautusperusteena tulee olla syitä, jotka eivät voisi aiheutua painostamisen tai houkuttelun seurauksena. Myös ensisijaisesti yksityisiin syihin suhtaudutaan pidättyväisesti.

Uusiin toimiin sijoittuessa korkea tai yhteiskunnallisesti merkittävä virka ovat avainasemassa eroa mahdollisesti myönnettäessä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut havaittavissa kasvua viroissa, joihin kansanedustajan toimesta on siirrytty. Arvioinnissa otetaan erityisesti huomioon tehtävän yhteiskunnallinen merkittävyys. Myös toimen pysyvyyteen tulee kiinnittää huomiota.

Vanhemmasta käytännöstä löytyy tapauksia, joissa vapautus on myönnetty muun muassa Jokioisten kartanon hoitajaksi (1918), Taivalkosken kirkkoherraksi (1949), Osuustukkukaupan toimitusjohtajaksi (1952) tai Aamulehden päätoimittajaksi (1956).

Viimeisimmät siirrot ovat kuluvalta vuodelta: SDP:n Nasima Razmyar siirtyi Helsingin apulaispormestariksi, kokoomuksen Alexander Stubb Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi ja sinisten Hanna Mäntylä aloitti erityisneuvonantajana Euroopan neuvoston sihteeristössä.

Paula Lehtomäki piipahti päivän kansanedustajana Olli Rehnin tilalla, mutta hän jätti eroanomuksen samana päivänä pysyäkseen valtiosihteerin tehtävässä.

Entinen puolustusministeri ja RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund sai eron edustajantehtävistä 1. elokuuta 2016 siirryttyä bioenergiatoimija Sunshine Kaidi New Energy Groupin varatoimitusjohtajaksi.

Uuden perustuslain voimaantulon jälkeen eron ovat terveydentilan vuoksi saaneet kansanedustajat Ossi Korteniemi vuonna 2001 ja Claes Andersson 2008.