Helteet ja trooppiset yöt jatkuvat näillä näkymin viikonloppuna, ennakoi MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.
– Nythän on vähän viileämpää ja hellettä on vain eteläisessä Suomessa. Pian lämpenee ja viikonloppuna on näillä näkymin luvassa uudelleen 30 asteen helteitä, Pouta kertoo.
Luvassa on Poudan mukaan myös trooppisia öitä, jolloin lämpötila ei laske alle 20 asteen.
– Viime yö oli mukava, kun pitkästä aikaa heräsin siihen, että hei, nythän on vähän kylmä. Kyllä yöt ensi viikonloppuna taas pahemmaksi muuttuvat.
Sinilevähavaintoja keskiarvoa enemmän
Pintavedet ovat jo ympäri Suomea useita asteita pitkän ajan keskiarvoa lämpimämpiä.
Esimerkiksi Pielisellä pintaveden lämpötila on 22 astetta eli seitsemän astetta ajankohdan keskiarvoa korkeampi.
Helteiden vuoksi sinilevää on havaittu jo viime viikosta lähtien sekä järvi- että merialueilla etenkin Etelä- ja Keski-Suomessa.
Järvissä sinilevää on jo havaittu pitkän ajan keskiarvoa enemmän.
