3 väitettä – miksi vehnä on pahin ruoka terveydellesi?

Itä-Suomen yliopiston tuore tutkimus vahvistaa rukiin terveyshyödyt. Tutkimuksen mukaan rukiissa on yhdisteitä, joita kasvit käyttävät puolustautuessaan taudeilta ja tuholaisilta.

Itä-Suomen yliopiston tutkimus osoitti rukiin hyötyjen ohella myös vehnän haitat. Tutkimuksen mukaan sydäntautiriskissä olevien miesten kolesterolitaso laski selvästi jaksolla, jolla miehet söivät ruisleipää.

– Vehnäleipä on höttöisyydessään virhevalinta etenkin sille, joka kärsii kakkostyypin diabetekselle altistavasta keskivartalolihavuudesta tai kolesteroliongelmista. Molemmat altistavat myös sepelvaltimotaudille, totesi professori Hannu Mykkänen.

Mikä tekee venhäleivästä sitten epäterveellistä ja miksi sitä tulisi välttää?

1. Väite: Keho ei kestä vehnää

Suomi on tunnetusti tumman leivän ystävä, mutta silti kaikesta suomalaisten syömästä viljasta 57 prosenttia on vehnää ja vain 20 prosenttia ruista.

Monien asiantuntijoiden mukaan ruoansulatustamme ei ole rakennettu kestämään niin suurta määrää vehnää, koska keho ei pilko niin sen gluteiinia tarpeeksi hyvin. Näin ajattelee esimerkiksi vatsaelinsairauksia hoitava professori Peter Whorwell Manchesterin sairaalasta.

– Gluteiini on suuri molekyyli, jota on vaikea sulattaa, joten kehomme ei siedä sitä runsaasti. Vaalea leipä on lohturuoka numero yksi, jota löytyy kaikkialta. Ennen emme syöneet näin paljon vehnää, vaan lihaa, kalaa, hedelmiä ja vihanneksia – jokaiselta aterialta ei löytynyt ennen vehnää, hän toteaa.

Samoilla linjoilla on myös suomalaislääkäri Antti Heikkilä, joka tunnetaan viljatuotteiden hanakkana vastustajana. Heikkilän mukaan vilja on erittäin tärkkelyspitoinen ruoka, mikä aiheuttaa monelle suolisto-ongelmia.Monet suomalaiset ovatkin Heikkilän mukaan tietämättään yliherkkiä viljatuotteille ja erityisesti vehnälle.

2. Väite: Vehnä lihottaa

Monien asiantuntijoiden mukaan vehnä on yksi suurimmista syistä kasvaviin ylipaino-ongelmiin ja ihmisten keskivartalolihavuuteen.

Amerikkalaisen tohtori William Davisin tuore teos Lose the Wheat, Lose the Weight tyrmää täysin nykyaikaisen vehnän käytön ihmisten ruokavaliossa. Davisin mukaan vehnä on ensinnäkin pahaksi ihmisen sydämelle ja lisäksi kerryttää ylimääräisiä kiloja vyötärölle.

– Kutsun ilmiötä vehnävatsaksi, vaikka voisin vallan hyvin kutsua vehnänsyöjiä myös rinkeliaivoksi tai keksinaamoiksi, sillä vehnä vaikuttaa kokonaisvaltaisesti ihmisten terveyteen, tohtori Davis kommentoi.

Vaalessa leivässä on myös erittäin suuri glykemiaindeksi. Glykemiaindeksi kertoo siitä, kuinka nopeasti hiilihydraattipitoiset ruoka-aineet nostavat veren sokeripitoisuutta glukoosiin verrattuna. Mitä suurempi indeksiluku on, sitä suurempi glukoosivaste eli sitä nopeammin ja korkeammalle verensokeri nousee ja sitä enemmän vereen vapautuu insuliinia. Täysjyväruisleivässä glykemiaindeksi on huomattavasti pienempi.

3. Väite: Vehnä ei pidä kylläisenä

Täysjyvätuotteissa viljan terveelliset osat ovat tallessa ja hiilihydraattien suhteellinen osuus on alhaisempi. Joissakin viljoissa on jopa puolet vähemmän hiilihydraatteja kuin valkoisessa vehnässä. Kuitupitoiset tuotteet pitävät myös kylläisenä kauemmin, joten niitä ei tarvitse syödä niin paljon. Missään muussa viljassa ei ole niin paljon kuituja kuin rukiissa.Vehnän ravitsemukselliset hyödyt ovat siis erittäin alhaiset.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat