27.6. Ruisblinit

Ruisblinit

  • ½ l maitoa
  • 1 prk kermaviiliä
  • 3 dl ruisjauhoja
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 pala hiivaa
  • 1 kananmuna
  • suolaa
  • voita

Murenna hiiva lämmitettyyn maitoon. Lisää sekaan ruisjauhot ja jätä nousemaan lämpimään paikkaan, esimerkiksi grillin sivupöydälle. Sekoita kuplivaan taikinaan vehnäjauhot, kermaviili sekä suolaa ja anna nousta edelleen.

Erottele valkuainen ja keltuainen toisistaan ja vatkaa valkuainen vaahdoksi. Keltuaisen voit lisätä taikinaan. Nostele valkuaisvaahto blinitaikinaan juuri ennen paistamista. Paista kirkastetussa voissa blinipannulla, ohukaispannulla tai vaikka suoraan parilatasolla.

Merileväkaviaarin ja mozzarellasalaatin kanssa

  • merileväkaviaaria (tai mätiä)
  • sipulia
  • smetanaa
  • 1 kerä lehtisalaattia
  • 2 tomaattia
  • 6 sipulinvartta
  • 1 pkt mini-mozzarellaa
  • 10 basilikanlehteä
  • vaaleaa balsamicoa
  • oliiviöljyä

Tarjoa ruisblinien lisäkkeenä mädin sijaan merileväkaviaaria. Se säilyy oikeaa mätiä paremmin, toimii myös kasvissyöjille ja on erittäin hyvää. Tarjoa lisäksi aivan pieneksi leikattua sipulia ja smetanaa.

Jotta ruoka olisi hieman monipuolisempaa, lisää valikoimaan myös mozzarellasalaatti. Revi salaatti ja basilika kulhoon ja leikkaa tomaatti joukkoon. Lisää kokonaiset mini-mozzarellat (tai paloiteltu iso) ja sekoita. Pirskottele päälle vaaleaa balsamicoa ja oliiviöljyä.

Kylmäsavulohiblinit

  • 300 g kylmäsavulohta (tai -poroa)
  • 100 g sipulia
  • 1 prk smetanaa
  • 3 oksaa tilliä
  • mustapippuria
  • pikkublinejä
  • salaattia
  • suolakurkkua
  • juoksevaa hunajaa

Leikkaa lohi ja sipuli aivan pieneksi hakkeeksi. Mausta pippurilla ja leikatulla tillillä. Sekoita smetana lohen kanssa. Paista pieniä blinejä ja kokoa niistä ja savulohitahnasta kerroksittain pieniä toasteja. Revi salaattia lautaselle blinien alle ja leikkaa suolakurkkua lautasen reunalle. Valuta kurkkujen päälle hunajaa.

Reseptit: Sami Garam
Kuvat: Tanja Kallio

Lue myös:

    Uusimmat