Kaupunkikerrostalon asukkaat ovat kaunistaneet pihaansa usean vuoden ajan. Pitkään kiviseinään on kiinnitetty hauska valeikkuna ja -ovi, joita kehystää kaunis villiviiniköynnös. Perennapenkkiin on tuotu kasveja mökeiltä ja tuttujen omakotitalojen pihoilta kuinka on onnistuttu saamaan - ja tuloksena on oikein kaunis penkki. Istutukset on myös valaistu iltaisin.
Pihan ongelmakohta on sinänsä kauniiseen kallioseinämään ja muurinpätkään rajautuva, aamuaurinkoa lukuun ottamatta koko päivän varjossa pysyttelevä syvennys. Sen somistamisesta on puhuttu pitkään, mutta oikein hyvää ratkaisua ei ole onnistuttu keksimään. Paikalla kasvaa lisäksi todella iso, upea koivu, joka on suorastaan eräänlainen maamerkki, pihan sydän, joka luo sinne oman mikroilmastonsa - mutta onhan selvää, ettei sellaisen alla juuri muuta enää kasvakaan. Tuhkapensasta kokeiltiin ja siirrettiin pian pois, joitakin kuunliljoja on saatu jollain tavalla viihtymään.
Asukkailla ei ole syvennyksen parantamiseksi oikeastaan muita toiveita, kuin lisää elävyyttä ja toimivuutta. Budjetiksi asetettiin 800 euroa.
Polkua pitkin pajukatoksen suojaan
Alue on kooltaan noin 3 x 6 metriä. Sen parantamiseksi laadittiin suunnitelma, joka tutkittiin taloyhtiössä ja hyväksyttiin. Sen mukaisesti kallion ja muurin nurkkaan sijoitetaan pajusta tehty puolikatos. Katokselle johtaa liuskekivistä tehty käytävä, johon käytetään kivituhkaa tai sepeliä.
Koivun ympärille tehdään siisti kivituhka-alue. Pohjalle laitetaan suodatinkangas, joka estää koivun juuriston nousemisen pintaan ja monivuotisten rikkakasvien menestymistä. Lähimmäksi koivun runkoa rakennetaan puisella rajausnauhalla rajattu istutusalue, joka täytetään mullalla. Myöhemmässä vaiheessa kivituhka-alueen voi halutessakaan peittää vaikkapa rantakivillä; rajausaidakkeen puolestaan voi petsata esimerkiksi viereisen pajukatoksen sävyyn sopivaksi.
Liuskekivipolun kivien alle ei laiteta enempää kivituhkaa kuin suodatinkangastakaan: niiden väliin tulee multaa, jossa aikaa myöten tulevat luikertelemaan maanpeitekasvit.
Kasveiksi valitaan varjossa viihtyviä perennoita. Muutaman salmiakkimuotoon asetettavan betonilaatan päälle sijoitettuihin ruukkuihin istutettavat kesäkukat tuovat kokonaisuuteen lisää väriä.
Kun suunnitellaan istutuksia kerrostalon pihalle, on muistettava myös eräs hyvin tärkeä asia: niitä katsellaan paljon ylhäältä, talon ikkunoista ja parvekkeilta!
Ideoita pajusta
Pajusta tehdyt huonekalut, katokset ja somisteet sopivat puutarhaan loistavasti. Pajuesine on luonnonläheinen ja kaunis ja istuu luontevasti tyyliltään monenlaisiin suomalaisiin pihoihin.
Suuriakin pajuesineitä on helppo käsitellä, sillä materiaali on kevyttä! Määrä ja tarjonta on lisääntynyt viime vuosina niin nopeasti, että jokseenkin jokaiselle löytyy jotain mieleistä. Jos ajatuksissa on kuitenkin jotain erityistä, jota ei valmiina löydy, sen voi teettää tilauksesta pajutaitajalla tai kokeilla tekemistä itse - harjoittelua tarvitaan, mutta paju alkaa kyllä piankin taipua ja totella innokasta yrittäjää.
Kustannukset:
- 1 kpl rautakehikkoon punottu katos, Koiramäen pajutalli, Vantaa, 340 € + rahti
- 1,5 m2 liuskekivet, 30 € / m2, 45 € 1,5 / m3
- Kivituhka, 35 €
- 2 kpl puureunus, 6.90 € kpl, Prisma Sutela, Kotka
- Suodatinkangas 15 €
- Kasvit: 333.70 €
- Yhteensä: 782.50 €
(Pioni 2.6.2006)
Uusimmat
-
14:56
Hurrikaani Miltonin voimakkuus kauhistuttaa – "Kuolette, jos päätätte jäädä"
-
14:45
Matti säikäyttää Ensitreffit-Tainan: "Todella kaukana siitä, millainen olen"
-
14:43
Näin vaimonsa murhasta syytetty perustelee tekoaan – "Olisi parempi, jos hän olisi tappanut minut"
-
14:37
Venäläisnuorilla vaikeuksia löytää kumppania – mielipiteitä hyökkäyssodasta täytyy piilotella
-
14:36
Iso petosvyyhti Suomessa ja Norjassa: Epäillyt esiintyivät pankin turvallisuusasiantuntijoina ja poliiseina
-
14:25
Fysiikan Nobel-palkinto tekoälyn tutkijoille
-
13:54
Hamasin alainen terveysministeriö: Lähes 42 000 kuollut Israelin hyökkäyksessä Gazaan – MTV seuraa
-
13:53
Harri Heliövaara kärsi tappion Shanghaissa
-
13:49
Suora lähetys kello 16.45: Stubb ensimmäisenä valtionpäämiehenä Naton päämajassa uudella aikakaudella
-
13:48
Donald Trump mukana 1,5 miljardin jättihankkeessa
-
13:38
Nordean pankkipalveluissa taas vakava häiriö – "Kyse jo Suomen huoltovarmuudesta"
-
13:25
Kova näkemys: Kalle Rovanperän otteissa "petollisuutta"
-
13:21
Olli Halonen joutui pyörtämään täysin ennakkoajatuksensa TTK:sta: "Ajattelin, että eihän tuo ole mitään"
-
13:06
Uskaltaisitko tähän kyytiin? Filippiiniläinen huvipuisto on valtava sosiaalisen median sensaatio
-
13:02
Hallituksen kiistelty työmarkkinauudistus myöhästyy
-
12:56
Nyt on erikoista: FC Honka luopuu valmentajastaan, mutta ottaa hänet pian takaisin
-
12:52
Sudet tappoivat hirvijahdissa olleen metsästyskoira Patun: "Mitään ei ollut tehtävissä"
-
12:38
Yhdysvaltalaiseläkeläinen sai pitkän vankeustuomion Venäjällä – tuomittiin palkkasotilaana
-
12:32
Kylie Minogue saapuu esiintymään Suomeen
-
12:28
Venäjälle tehtiin ennennäkemätön isku Putinin syntymäpäivänä: "Ukrainalaiset hakkerit onnittelivat"
-
Lataa lisää