17-vuotiaan Wilman suuretsinnät jatkuvat Ruotsissa, mutta aika käy vähiin – metsiköistä löydetyistä vihjeistä toivotaan apua alueella yli 10 vuotta sitten kadonneiden miesten tapauksiin

Ruotsissa yli viikon kestäneet 17-vuotiaan Wilma Anderssonin suuretsinnät jatkuvat edelleen, mutta laihoin tuloksin. Aluetta haravoidessaan poliisi on kuitenkin löytänyt vihjeitä ainakin kahdesta aiemmin kadonneesta henkilöstä, kertoo Aftonbladet.

Andersson nähtiin viimeisen kerran torstaina 14. marraskuuta Walkeborgissa, Uddevallan kunnassa. Hänen perheensä teki katoamisilmoituksen sunnuntaina, kun tyttöä ei kuulunut kotiin.

Tyttöä on etsitty yli viikon ajan satojen viranomaisten sekä vapaaehtoisten voimin eri puolilla Uddevallan kunnan aluetta. Maanantaina poliisi pyysi alueen asukkaita tarkastamaan kesämökkinsä, varastotilansa ja veneensä.

Aftonbladetin mukaan etsintöihin ovat osallistuneet myös Ruotsin rajavartiosto ja armeija.

Poliisi on ilmoittanut lopettavansa etsinnät, ellei ensi viikonlopun tutkinnoissa löydy mitään uutta. Tähän mennessä maastosta löydetyistä asioista mikään ei vaikuta liittyvän Wilman katoamiseen.

– Olemme etsineet koko Uddevallan läpikotaisin. Nyt meidän täytyy sen sijaan keskittyä saamiimme vihjeisiin, paikallisen poliisin päällikkö Stefan Kristiansson sanoi.

Anderssonin poikaystävä pidätettiin murhasta epäiltynä viime viikon tiistaina. Poliisi uskoo, että epäilty murha olisi tapahtunut jo sitä edeltävänä torstaina, eli katoamispäivänä. Lisäksi poliisi epäilee 40-vuotiasta miestä rikoksentekijän suojelemisesta.

Kaksi miestä katosi alueella vuonna 2008

Wilman etsinnät ovat olleet tähän mennessä tuloksettomia, mutta aivan tyhjin käsin etsijät eivät ole jääneet. Etsintöjen aikana poliisi on nimittäin löytänyt lukuisia tavaroita, kuten lompakoita, ajokortteja ja pankkikortteja alueen metsiköistä.

Aftonbladetin mukaan poliisi tutkii, kuuluvatko tavarat kahdelle miehelle, jotka katosivat alueelta vuoden 2008 syksyllä.

Uutistoimisto TT kertoo, että miehet tunsivat toisensa rakennusalalta, ja molemmat olivat suurissa veloissa, joista heitä myös uhkailtiin.

Noin kolmekymppinen mies katosi kotoaan Uddevallassa syyskuussa 2008. Hänen lompakkonsa löydettiin asunnosta ja kännykkä autosta, joka seisoi pihalla.

Toinen, kymmenisen vuotta vanhempi mies katosi asunnostaan hieman alle kuukausi myöhemmin Ljungskilessa, joka myös kuuluu Uddevallan kuntaan.

Poliisilla on vahva epäilys, että mies ei kadonnut omasta tahdostaan, vaan hänet on siirretty asunnosta pois murron yhteydessä. Murtajan epäillään sabotoineen myös piha-alueen valvontakamerat. Kadonnut mies julistettiin kuolleeksi vuonna 2015.  

Lue myös:

    Uusimmat