150-metrinen benjihyppynosturi olisi voinut kaatua periaatteessa mihin suuntaan tahansa Kaivopuistossa – Rakennusliitolla teoria onnettomuuden syystä: "Kyllä tällainen tilanne on aika arvaamaton"

Tuuli kaatoi 150-metrisen benjihyppytornin mereen – tältä näyttää Helsingin Kaivopuistossa nyt 2:21
150-metrinen benjihyppytorni kaatui mereen – katso miltä Helsingin Kaivopuistossa näyttää.

Kaivopuistossa kaatunut 150-metrinen benjihyppynosturi olisi voinut asiantuntijan mukaan kaatua periaatteessa mihin suuntaan tahansa.

Helsingin Kaivopuistossa sijaitseva Suomen korkein benjihyppykäytössä ollut nosturi kaatui tänään aamulla mereen.

150 metriä korkean autonosturitornin alapään puomiosa oli taipuessaan pettänyt, mutta syy pettämiselle on vielä tuntematon.

Rakennusliiton työympäristöasiantuntija ja työturvallisuudesta vastaava Tapio Jääskeläinen uskoo, että tapahtuma-aikaan Kaivopuiston ja Eiranrannan yllä ollut ukkoskuurorypäs on vaikuttanut tapahtuneeseen.

– Kun ajattelee tätä nosturia, niin tietysti se on ollut hyvin lähellä merenrantaa ja jos on hyvin puuskittaisia tuulia, ja kun on tällainen hyvin pitkä ja aika massiivinenkin puomi, niin sehän rakentaa aikamoisen tuulipinta-alan, jahka tuuli pystyy tarttumaan, Jääskeläinen toteaa.

– Että olisikohan siinä ollut mahdollisuus, että voimakas tuuli olisi voinut esimerkiksi riepotella tätä puomia näillä seurauksilla, hän pohtii.

Jääskeläinen kertoo, että kone pitäisi olla tehty toimintavarmaksi siten, että maapohja tukijalkojen alla on kantava, kone on vakaa ja sen pitää toimia kaikkiin nostosuuntiin.

– Voisi sanoa, että kyllä tällainen on aika arvaamaton, jos puomi on rikkoutunut ja kaatunut mereen.

Periaatteessa oli onni onnettomuudessa, että ajoneuvonosturi kaatui juuri merelle päin eikä esimerkiksi Kaivopuistoon.

– Yleensä ne varmaan hyppää sinne meren päälle. (…) Se on se asento, missä sitä on tällä kertaa käytetty tai työtehtävä mikä koneelle on annettu. Silloin, kun se on jätetty tuohon asentoon, niin sitten suunta on ollut meri.

Ei aiheuttanut vahinkoja

Pelastuslaitos sai hälytyksen nosturitornin kaatumisesta hieman ennen kello seitsemää aamulla. Yksi yksikkö kävi mantereella tarkastamassa tilanteen ja vedessä yksi alus tarkisti, ettei tuhoista pääse syntymään öljyvahinkoa. Henkilövahinkoja onnettomuus ei aiheuttanut.

Tornia on vuokrannut benjihyppykäyttöön Sky Breakers. Yhdistys on järjestänyt Suomessa elämystapahtumia vuodesta 1989 lähtien.

Sky Breakers on vuokrannut kaatuneen rakennusnosturin Nostopalvelu J. Helaakoskelta. Yrityksen toimitusjohtaja Tomi Sulonen kertoo, että nosturi on ollut jo pidempään benjihyppykäytössä. Kyseessä on vuosimallin 2014 Liebherr-merkkinen nosturi.

– On sitä sama yritys käyttänyt kerran tai kaksikin tuohon käyttöön. Nosturi on ollut täysin kunnossa. Tämänkaltaista ei ole tapahtunut koskaan aiemmin, puomeja ei ole pettänyt koskaan aikaisemmin, Sulonen sanoo.

Sulosen mukaan suunnitelmat nosturin merestä nostamiseksi ovat vielä kesken, mutta se olisi tarkoitus nostaa viikonlopun aikana.


Oikaisu 24.7. klo 15.15: Sky Breakers on yhdistys eikä yritys, kuten uutisessa aiemmin sanottiin. Yhdistys ei omista benjihyppykäytössä olevaa autonosturia, vaan vuokraa sitä J. Helaakoskelta. 

Lue myös:

    Uusimmat