15 lasta kuoli ilman lupia toimineen orpokodin tulipalossa Haitilla – tuhannet lapset elävät orpokodeissa, vaikka valtaosalla on elävä vanhempi

Haitilla 15 lasta kuoli tulipalossa, joka syttyi ilman asianmukaisia lupia toimivassa oprokodissa, kertoo BBC.

Palon syttymissyytä yhä selvitetään. Henkilökunta ja lapset ovat kertoneet, että rakennuksessa käytettiin kynttilöitä valaistukseen sähkön sijaan. Raporttien mukaan kynttilöitä oli kyseisenä yönä sytytetty, koska talon sähkögeneraattori ei toiminut.

Orpokotia pyöritti yhdysvaltalainen kristillinen Church of Bible Understanding -järjestö. BBC:n mukaan se oli vain yksi sadoista Haitin orpokodeista, jotka toimivat ilman virallisia lupia. 

Viranomaiset ovat ottaneet eloonjääneet lapset hoiviinsa, ja etsivät heille uutta paikkaa. He myös selvittävät, ovatko lasten vanhemmmat yhä elossa. Paikallisen sosiaaliviranomaisen mukaan orpokodissa asui onnettomuuden aikaan noin 60 lasta.

Tulipalo sattui viime torstaina. Kaksi lasta kuoli välittömästi palossa, ja 13 muuta menehtyi sairaalassa hengitettyään savua. 

Elinolosuhteet laiminlyötyjä

Paikallinen tuomari Raymonde Jean Antoine kertoi uutistoimisto AFP:lle, että kyseisellä orpokodilla ei ole ollut toimintalupaa vuodesta 2013 lähtien. Hänen mukaansa orpokodin taso ei vastannut vaatimuksia, vaan lasten elinolosuhteet olivat "todella, todella laiminlyötyjä". Rakennuksessa ei ollut palosammuttimia.

– Näemme lapsia, jotka elävät kuin eläimet, tuomari sanoi.

Kristillinen järjestö kertoo nettisivuillaan avanneensa ensimmäisen orpokodin Haitille 40 vuotta sitten. Järjestö ei ole vielä kommentoinut onnettomuutta.

Kymmeniätuhansia lapsia orpokodeissa

BBC:n mukaan Haitilla elää yli 30 000 lasta orpokodeissa, joita on maassa yli 760. Niistä vain noin 15 prosenttia on virallisesti rekisteröityjä. Tieto on peräisin Lumos-hyväntekeväisyysjärjestöltä, jonka kirjailija J.K. Rowling on perustanut.

Järjestö tähtää siihen, että lapset pääsisivät pois laitosmaisista orpokodeista. Jopa 80 prosentilla Haitin orpolapsista arvioidaan olevan yksi vanhempi elossa.

Orpokodit yleistyivät vuoden 2010 tuhoisan maanjäristyksen jälkeen, ja heikon terveydenhuollon tai koulutuksen saatavuuden vuoksi myös perheellisiä lapsia on päätynyt orpokotien hoidettavaksi.

Lue myös:

    Uusimmat