12 vuotta kateissa ollut koira pääsi kotiin Yhdysvalloissa – onni jäi lyhyeksi

15-vuotiaan koiravanhuksen aika perheensä kanssa jäi vähäiseksi.

Kerroimme aiemmin, kuinka 12 vuotta kateissa ollut Minion-koira pääsi viimein takaisin kotiin Yhdysvalloissa. Nyt New York Post ja Fox News kertovat, että 15-vuotias bichon frisé on menehtynyt vain jonkin aikaa kotiinpaluunsa jälkeen.

– Oli mahtavaa saada Minion takaisin tuoksi lyhyeksi ajaksi, jonka saimme sen pitää, kertoo omistaja Skip Crandall Fox Newsille.

– Vaikka jäimme paitsi niin suuresta osasta sen elämää, tuntui erityiseltä saada pitää se luonamme alussa ja lopussa.

Perheen mukaan Minion menehtyi anestesian komplikaatioihin, kun sille oltiin tekemässä hammastoimenpidettä.

Karanneen koiran tuloksettomat etsinnät

Skip ja Raleigh Crandall adoptoivat 3-vuotiaan Minionin 12 vuotta sitten. Heidän lapsensa olivat tuolloin 8-, 10- ja 12-vuotiaita.

Eräänä päivänä uteliasluontoinen Minion livahti omille teilleen, kun takapihan portti oli vahingossa jätetty auki.

Crandallit kertoivat etsineensä Minionia koiratarhoista ja laittaneensa ilmoituksia ympäriinsä ja pyytäneensä naapureilta apua etsinnöissä, mutta koiraa ei koskaan löytynyt.

– Ajattelimme, että oli kovin pieni mahdollisuus, että enää näkisimme sitä, kertoo Skip.

– Uskoimme pahimman mahdollisen tapahtuneen. Se oli aika järkyttävää

Ajan myötä perhe hankki uusia koiria.

Koira löydettiin yllättäen

Sitten eräänä elokuun päivänä he saivat yllättävän puhelun paikallisilta eläinsuojeluviranomaisilta. Joku oli löytänyt kulkukoiran. 

Kun eläinsuojelutyöntekijä Allyssa Sanford skannasi mikrosirun, kävi ilmi, että koira oli Minion. Skip soitti takaisin Allyssalle ja kertoi Minionin olleen kateissa yli kymmenen vuotta, jolloin tämä osasi jo aavistaa jälleennäkemisen olevan erityistä sorttia.

– Olin järkyttynyt. En ollut kuvitellut olevan edes mahdollista, että koira löytyisi noin pitkän ajan jälkeen, Allyssa kertoi.

Näin Minionin löytymisestä kerrottiin sosiaalisessa mediassa:

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Minion tunsi läheisensä

Allyssa oli varoittanut Crandalleja siitä, että näin monen vuoden jälkeen heidän ei pitäisi odottaa Minionin olevan enää samanlainen iloinen pentu kuin se joskus oli ollut. Perhe varautui henkisesti pahimpaan, mutta sen sijaan heitä odottikin iloinen yllätys.

– Kun koira annettiin meille, se tunnisti meidät ja alkoi heiluttaa häntäänsä, Skip sanoo.

– Se alkoi ravata ympäriinsä, meni heti sisään ja alkoi leikkiä muiden koirien kanssa. Se oli ihmeellistä.

Pieniä terveysongelmia

Crandallit veivät Minionin heti eläinlääkäriin. Sillä todettiin jotain pieniä vaivoja, jotka oli määrä hoitaa tulevina viikkoina.

Minion ehti viettää rattoisaa aikaa perheensä kanssa ja perheestä tuntui kuin se ei olisi koskaan poissa ollutkaan.

Anestesia koitui kohtaloksi

Minion vietiin hammasoperaatioon, koska eläinlääkärin mukaan sillä oli joitain huonoksi menneitä hampaita, jotka pitäisi poistaa.

– Se ei reagoinut hyvin anestesiaan eikä enää herännyt.

Skip kertoo, että Minion oli suonensisäisessä nesteytyksessä, se tarvitsi hengitysletkut ja sen elintoiminnot olivat heikolla tolalla.

– Eläinlääkäri spekuloi, että se oli mahdollisesti saattanut saada sydänkohtauksen.

– Se kärsi ja oli tiedottomassa tilassa, joten pyysimme lopettamaan sen. Eläinlääkäri oli samaa mieltä. Poikani ja minä olimme hyvästelemässä sen.

Minion tuotiin kotiin ja haudattiin pihapuun alle.

Katso myös video: Varastettu koira pääsi kotiin kahden vuoden jälkeen – video näyttää koskettavan jälleennäkemisen

Lue myös:

    Uusimmat