11 uutta koronatartuntaa Suomessa – katso, kuinka moni tartunnan saaneista on työikäinen

Tuleeko Suomeen maskipakko? Entä mihin voi matkustaa? – Kokosimme koronaviruksen tuoreimmat käänteet 7:19
Tuleeko Suomeen maskipakko? Entä mihin voi matkustaa? – Kokosimme koronaviruksen tuoreimmat käänteet

Suomessa on viimeisen vuorokauden aikana todettu 11 uutta koronavirustartuntaa, kertoo THL.

Tartuntoja on Suomessa todettu nyt yhteensä 7443. Tartuntamäärät ovat pysyneet tasaisina viime päivinä. Edellisen seitsemän päivän seurantajakson (22.–28.7.) aikana tartuntoja on todettu 50.

Koronakuolemia on Suomessa todettu perjantaihin mennessä 329, joista yksi viimeisen viikon aikana. Valtaosa kuolleista on iäkkäitä ihmisiä: koronaan kuolleista 287 on yli 70-vuotiaita. Tartunnan saaneista valtaosa on sen sijaan työikäisiä aikuisia: 20–59-vuotiaita tartunnan saaneista on noin 5200. Alle 20-vuotiaita tartunnan saaneita on 670 ja yli 60-vuotiaita hieman yli 1500.

Sairaalahoidossa oli Suomessa perjantain tietojen valossa 8 ihmistä, joista yksikään ei kuitenkaan tarvinnut tehohoitoa.

THL:n mukaan jo lähes 7000 Suomessa koronatartunnan saaneista on parantunut. Arvio perustuu kolmen viikon ajalta todettujen tapausten seurantaan. 

Lue myös:

    Uusimmat