Gluteenittomat mokkapalat
Mokkapalat kuuluvat herkkuleivonnaisten ikisuosikkeihin. Niitä rakastavat lapset ja aikuiset. Semper gluteenittomalla jauhoseoksella leivotut Hellapoliisin mokkapalat ovat upean kuohkeita.
- Ruokavalio: Gluteeniton
uunipellillinen, noin 25 annosta
- 4 munaa
- 3 dl sokeria
- 4 dl Semper FIN MIX hienoa gluteenitonta jauhoseosta
- 2 tl leivinjauhetta
- ¾ dl sokeroimatonta kaakaojauhetta
- 2 tl leivinjauhetta
- 1 dl rypsiöljyä TAI 100 g sulatettua voita tai margariinia
- 1 ½ dl maitoa
Kuorrutus
- 5-6 dl tomusokeria
- 2 rkl sulatettua voita tai margariinia
- 2 rkl sokeroimatonta kaakaojauhetta
- 4-5 rkl vahvaa kahvijuomaa
Pinnalle
- nonparelleja tai strösseleitä
Valmistusohje
Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kääntele taikinaan yhdessä rypsiöljyn tai sulatetun voin tai margariinin ja maidon kanssa.
Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle reunalliselle uunipellille ja paista 225-asteisen uunin keskiritilätasolla noin 15 minuuttia.
Mittaa kulhoon tomusokeri, sulatettu voi tai margariini, sokeroimaton kaakaojauhe ja vahva kahvijuoma. Sekoita tasaiseksi tahnaksi vispilällä ja levitä lämpimän torttulevyn päälle nuolijaa apuna käyttäen.
Ripottele pinnalle halutessasi nonparelleja tai strösseleitä.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Kaappaus keittiössä
Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!
Suosituimmat reseptit
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Parsan keittäminen – helppo ohje
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Coleslaw á la Kari Aihinen
-
Eemeli Väyrysen lohikeitto
-
Parsarisotto – täydellinen risotto Hans Välimäen ohjeella
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka
-
Kaalilaatikko – Pirjon paras resepti, johon sinäkin rakastut
-
Raparperi-pekoni-vuohenjuustoleivät