Mokkaneliöt
Mokkaruutu, mokkapala tai mokkaneliö, makealla suosikilla on monta nimeä! Jotkut haluavat ehdottomasti vaalean pohjan, toiset taas lisäävät taikinaan kaakao- ja kahvijauhetta, jolloin pohjasta tulee tummempi. Myös kuorrutteen voi maustaa oman maun mukaan joko kahvilla tai suklaalla.
- Ruokavalio: Kasvisruoka
Uunipellillinen, noin 30 neliötä
- 2 kananmunaa
- 2 dl sokeria
- 4 ½ dl erikoisvehnäjauhoja
- 2 tl leivinjauhetta
- 2 tl vaniljasokeria
- 1 ½ dl maitoa
- 1 ½ dl voi- tai margariinisulaa
Päälle
- ½ dl kuumaa, vahvaa kahvia (tai 1 rkl pikakahvijauhetta + vettä)
- ½ dl kuumaa voisulaa
- 4 dl tomusokeria
- 2 tl vaniljasokeria
- 2 rkl tummaa kaakaojauhetta
Tai täyte ilman kaakaota
- 1 dl kuumaa, vahvaa kahvia (tai 1 rkl pikakahvijauhetta + vettä)
- 1/2 dl kuumaa voisulaa
- 6-7 dl tomusokeria
- 2 tl vaniljasokeria
Pinnalle
- kookoshiutaleita tai mantelilastuja
Valmistusohje
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe ja vaniljasokeri vehnäjauhoihin ja sekoita jauhoseos vuorotellen maidon ja sulan, jäähtyneen rasvan kanssa taikinaan.
Kaada taikina reunalliselle uunipellille voidellun leivinpaperin päälle, levitä tasaiseksi. Kypsennä 200-asteisen uunin keskitasolla n. 15 min.
Valitse täyte, kaakaolla saat tummemman ja suklaisemman. Sekoita päällyksen aineet tasaiseksi seokseksi ja levitä lämpimälle torttupohjalle kuorrutteeksi, ripottele pinnalle heti kookoshiutaleita tai mantelilastuja.
Leikkaa jäähtyneenä n. 6 x 6 cm neliöiksi terävällä veitsellä. Jos kuorrute tarttuu veitseen, kostuta se välillä kuumassa vedessä.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
MasterChef Suomi
MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.
Suosituimmat reseptit
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Parsan keittäminen – helppo ohje
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Coleslaw á la Kari Aihinen
-
Eemeli Väyrysen lohikeitto
-
Parsarisotto – täydellinen risotto Hans Välimäen ohjeella
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka
-
Kaalilaatikko – Pirjon paras resepti, johon sinäkin rakastut
-
Raparperi-pekoni-vuohenjuustoleivät