Ennuste: Halukkuus asuntokauppaan nousussa
Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n asuntomarkkinaennusteen mukaan halukkuus myydä ja ostaa asuntoja on nousussa.
Työttömyyden nopea kasvu ja lomautukset jarruttavat kuitenkin monet asuntohaaveita, sanoo Suomen Kiinteistönvälittäjien toimitusjohtaja Jussi Mannerberg tiedotteessa.
Asunnonostajat myös odottavat, että viitekorot lähtisivät laskuun.
Eniten kysytään uudempia omakoti- ja rivitaloja. Sen sijaan peruskorjattavien kerrostalojen asuntojen kysyntä on alhaisempaa.
Mannerbergin mukaan Suomessa on todella paljon noin 40–50 vuotta vanhoja taloja, joissa pitäisi tehdä nopealla aikataululla laajoja korjauksia.
– Asuntokaupassa kysyntä on rahoitusmarkkinoiden valikoivan käytöksen vuoksi hyvin rajattua. Moni perhe haluaisi ostaa remontoitavia asuntoja, mutta asuntolainaa ei saa remonttia varten, sanoo Mannerberg.
Uudisasuntojen hinnat laskevat vielä
Myymättömien uudisasuntojen hintojen odotetaan laskevan jonkin verran alhaisen kiinnostuksen vuoksi.
Pienten uudisasuntojen kysyntä on hiukan elpynyt, mutta alueilla, joilla pieniä asuntoja rakennettiin viime vuosina voimakkaasti, on edelleen ylitarjontaa.
Ensi vuoden aikana uudistuotannossa odotetaan kuitenkin käännettä. Myös kysynnän odotetaan elpyvän ja tarjonnan vähenevän.
Uusimmat
-
13:40
Asiantuntija: Harryn ja Meghanin viimeisin edesottamus raivostutti kuningas Charlesin ja prinssi Williamin ennennäkemättömällä tavalla
-
13:31
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille
-
13:16
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
13:16
Leijonien MM-ketjut aivan uusiksi! NHL-mies pois Mikael Granlundin rinnalta
-
13:12
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
13:04
Tarkoittaako "verkkaisesti" nopeasti vai hitaasti?
-
13:02
Presidentti Stubb vahvisti kiistellyt lakkolait
-
12:53
TUTO hoiti velvoitteensa ja sai Mestis-lisenssin
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
11:33
Ylen juontajat repesivät suorassa lähetyksessä, kun tekniikka heittäytyi "totaalisen yhteistyökyvyttömäksi"
-
11:26
Ruumiinavaus vahvisti: Supertulinen sipsi tappoi 14-vuotiaan pojan USA:ssa
-
11:20
Poista tämä latauslaite heti käytöstä
-
Lataa lisää