Suomalaiset olympiavoittajat huolissaan hallituksen leikkauksista: "Näkyisi raa'alla tavalla"

Suomalaiset olympiavoittajat ovat huolissaan liikuntabudjetin leikkauksista. Suomen Olympiavoittajat ry korostaa tiedotteessa suomalaisen urheiluseuratoiminnan merkitystä lasten ja nuorten hyvinvoinnissa sekä liikuntaharrastuksen ja erilaisten tavoitteellisten urheilijan polkujen syntymisessä.

Yli 500 000 suomalaista harrastaa liikuntaa urheiluseurassa. Väestöstä 35 prosenttia osallistuu urheiluseuratoimintaan harrastajina, kilpailijoina, ohjaajina, valmentajina, toimitsijoina, talkoolaisina ja kannustajina. Urheiluseuratoiminta ei katso ikää – kaikille löytyy tekemistä ja osallisuutta. Urheiluseurat edustavat suurinta kansalaisaktiivisuuden muotoa Suomessa, tiedotteessa sanotaan.

Hallituksen kehysriihessä tehtyjen liikuntabudjetin leikkausten jälkeen suomalainen urheiluseuratoiminta on uhattuna. Olympia- ja paralympiavoittajat korostavat urheiluseurojen merkitystä kasvussaan maailman huipulle. Urheiluseurat innostavat lapset ja nuoret kilpaurheilun poluille, joista osa johtaa kansainväliselle tasolla, tiedote kertoo.

Maastohiihdon olympiavoittaja Marjo Matikainen kertoo tiedotteessa seurojen vaikutuksesta omalle uralleen.

– Asuin lapsuuteni ja nuoruuteni aikana usealla eri paikkakunnalla, jolloin ympäristö ja kaverit vaihtuivat. Pysyvä ja elementti oli urheilu, jonka urheiluseurat mahdollistivat ja sitä kautta sai aina uusia kavereita nopeasti, jolloin sopeutuminen uusiin kuvioihin kävi nopeasti. Miksi sitten valitsin hiihdon silloin jo eteläisessä Suomessa asuvana, vaikka pärjäsin muissa lajeissa paljon paremmin? Urheiluseuran tarjoamat mahdollisuudet, ohjaajat ja kaverit vetivät puoleensa ja kannustivat elämän eri vaiheissa, Matikainen sanoi.

Kreikkalaisroomalaisen painin olympiavoittaja Pertti Ukkola on samoilla linjoilla.

– Urheiluseura kokoaa lapset ja nuoret paikkakunnalla ja antaa erinomaiset lähtökohdat urheilu-uralle. Seuran ohjaajat ja valmentajat ovat useasti kasvattajina ja uskaltavat puhutella nuorta tilanteissa, joissa vanhemmat kokevat arkuutta. Pitkään nuoren kanssa toimineet valmentajat tuntevat urheilijansa ja heille on muodostunut jo pienestä pitäen oikea malli viedä nuorta kohti urheilijan polkua. Urheiluseura synnyttää yhteenkuuluvuutta, jossa seuran omat asut, liput, kannattajaryhmät ja opintopolut tulevat tutuiksi. Innokkaimmat harjoittelijat antavat esimerkin muille, Ukkola toteaa.

Olympiavoittajat ry:n puheenjohtaja Tapio Korjuksen mukaan liikunnasta leikkaaminen uhkaa useiden lajiliittojen toimintaa ja myös seurojen tekemää satojen miljoonien arvoista vapaaehtoistyötä ja sen merkitystä koko Suomelle.

– Seuratyöstä ei ole varaa leikata yhtään. Päinvastoin siihen satsaaminen toisi pitkässä juoksussa säästöjä ja hyvinvointia koko Suomelle. Seurojen vapaaehtoiset ohjaavat lapsia urheilijan polulle, vetävät junioriryhmiä ja järjestävät kilpailuja ja liikuntatapahtumia. Tämän työn katoaminen näkyisi raa’alla tavalla sekä huippu-urheilijoiden määrässä että suomalaisten kansanterveydessä.

 

Lue myös:

    Uusimmat