Etelässä nautitaan tänään 20 asteen lämpötiloista – ensi viikolle jopa yöpakkasia
Huomenna sää viilenee etenkin maan etelä- ja länsiosissa.
Suomen etelä- ja länsiosissa on tänään ajankohdan keskiarvoja lämpimämpää, eikä tiedossa ole juurikaan sateita. Etelässä voi mennä 20 lämpöasteen raja rikki. Itä- ja Pohjois-Suomessa lämpötilat sen sijaan jäävät tänään matalammiksi ja vettäkin voi sataa.
– Totuus on se, että nyt sää on viilenemään päin myös maan eteläosassa, MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi toteaa.
Hänen mukaansa pohjoiseen ja maan keskiosiin virtaa viileää ilmaa jo tämän päivän kuluessa. Etelä-Suomessa saadaan nauttia lauantaina vielä jopa 20 asteen lämpötiloista.
– Tänään lähes rantaviivaan asti on mahdollinen tuo 20 astetta. Merituuli ei Etelä-Suomessa puhalla, Rintaniemi sanoo.
Lauantai-iltapäivänä Lappiin saadaan vesisateita ja myös lumisateet ovat mahdollisia. Sunnuntaina viileä ilma pääsee Rintaniemen mukaan kulkemaan myös etelärannikon yli.
– Ensi viikolla näkyy sekä yöpakkasten, että epävakaisemman, viileämmän säätyypin tulo. Lämpötilat ovat monena päivänä jäämässä alle kymmenen asteen.
Katso tuore sääennuste lähipäiville yllä olevalta videolta!
Uusimmat
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
Lataa lisää