Nyt roihahtaa helposti: Maastopaloja ympäri Suomen, pelastuslaitokset kiireisinä
Maastopalojen vaara on nyt suuri Suomen etelä- ja keskiosassa. Pelastuslaitoksella on ollut tämän päivän aikana useita maastopaloihin liittyneitä sammutustehtäviä.
Espoossa sammutettiin alkuillasta keskisuurta maastopaloa yhdeksän pelastuslaitoksen yksikön voimin.
Varsinais-Suomessa Somerolla on iltapäivällä palanut noin kolme hehtaaria maastoa ja metsää. Paikalle hälytettiin yksitoista pelastuslaitoksen yksikköä. Palo uhkasi myös rakennuksia, mutta pelastuslaitos sai estettyä palon leviämisen. Palosta ei koitunut henkilövahinkoja.
Etelä-Pohjanmaalla Ilmajoella viisi yksikköä on sammuttanut keskisuurta maastopaloa iltapäivän aikana.
Seinäjoella on iltapäivällä sammutettu roskienpoltosta alkanutta maastopaloa. Pelastuslaitokselta kerrotaan, että maastopalo levisi viereiseen latoon ja uhkasi toistakin piharakennusta. Sammutustehtävään hälytettiin kuusi pelastuslaitoksen yksikköä.
Nokialla Knuutilankadulla paloi teollisuusalueella noin 10 neliön verran ojanpenkkaa. Palo saatiin nopeasti hallintaan, eikä se ehtinyt levitä tontin irtaimistoon tai rakennuksiin. Palon syttymissyy ei ole tiedossa.
Keski-Suomessa Jämsässä seitsemän pelastuslaitoksen yksikköä sammutti päivällä keskisuureksi luokiteltua maastopaloa.
Forssassa sammutettiin niin ikään keskisuurta maastopaloa päivällä. Tehtävälle hälytettiin kahdeksan pelastuslaitoksen yksikköä.
Pohjanmaalla Maalahdella puolestaan sammutettiin aamupäivällä maastopaloa yhdentoista yksikön voimin.
Satakunnassa Säkylässä paloi noin hehtaari sänkipeltoa. Palo oli aiheutunut traktorista. Palo ei päässyt leviämään rakennuksiin eikä se aiheuttanut henkilövahinkoja. Kohteessa oli kolme pelastuslaitoksen yksikköä.
Ilmatieteen laitoksen mukaan maastopalovaroitus on voimassa seuraavilla alueilla: Ahvenanmaa, Uusimaa, Kanta-Häme, Keski-Suomi, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa.
Juttua päivitetty 4.5.2024 kello 18.45 tuoreimmilla maastopalotiedoilla.
Uusimmat
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
12:39
Traktorikuski kuoli kolarissa Kauhavalla
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
11:07
Suomalaistimantti "pelaa nyt eri peliä" NHL:ssä – tulokset näkee taululta
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
Lataa lisää