Nyrkkeilylegenda Mike Tysonin uusin tuote hämmentää.
57-vuotias Mike Tyson on lanseerannut kannabiskarkkeja, joiden ulkomuoto on vähintäänkin erikoinen. Tysonin karkit ovat korvan muotoisia, tai ainakin lähes normaalin korvan. Niistä puuttuu nimittäin palanen.
Tyson muistetaan ammattilaisnyrkkeilyvuosiltaan erityisesti uusintaottelustaan Evander Holyfieldia vastaan vuonna 1997. Tyson hävisi ottelun diskauksella, sillä hän puraisi ottelussa Holyfieldin korvasta palasen. Uusi kannabiskarkki on selvä viittaus tuohon hetkeen Tysonin uralla.
Kannabiskarkki löytyy Tysonin oman Tyson 2.0 -merkin tuoteperheestä, joka on keskittynyt kannabistuotteisiin. Tyson itse kommentoi uutta karkkiaan viestipalvelu X:ssä.
– Nämä korvat maistuvat itse asiassa hyvältä, Tyson sanoo tuotteestaan.
Holyfieldin ja Tysonin välinen kamppailu on yksi nyrkkeilyhistorian mieleenpainuvimmista otatuksista. Ottelu oli uusintaottelu, sillä Tyson oli hävinnyt raskaansarjan maailmanmestaruusvyönsä Holyfieldille teknisellä tyrmäyksellä noin puoli vuotta aiemmin. Uusintaottelussa Tysonin hermo petti totaalisesti, kun hän näykkäsi Holyfieldin korvasta kaksi kertaa. Ensimmäsiestä tuomari antoi Tysonille varoituksen, mutta toinen kerta oli liikaa, ja Tyson diskattiin. Diskauksen lisäksi legenda sai vuoden kilpailukiellon ja kolmen miljoonan dollarin sakot.
Tyson saavutti urallaan nyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestaruuden kahteen otteeseen, kun hän piti hallussaan kolmen liiton mestaruusvöitä vuosina 1986-1990 ja myöhemmin kahden liiton mestaruusvöitä vuonna 1996.
Tyson palasi kehään vuonna 2020, kun hän otteli Ray Jones Junioria vastaan kahdeksaneräisessä ottelussa. Seuraavaksi Tysonin on määrä kohdata Youtube-tähti Jake Paul tämän vuoden heinäkuussa, ja ottelun säännöt ovat juuri julkaistu.
Ottelussa käytetään 16 unssin hanskoja normaalin 10 unssin hanskojen sijaan, eli ne suojaavat huomattavasti enemmän kuin normaalisti ammattilaisnyrkkeilyssä käytetyt välineet. Erät ottelussa ovat kahden minuutin mittaisia, kun normaalisti ammattilaisotteluissa otellaan kolmen minuutin eriä. Ottelussa ei myöskään ole tuomareita laskemassa pisteitä, vaan voittaja selviää vain tyrmäyksellä.
Uusimmat
-
16:45
HIFK-hyökkääjä yllättyi Leijonat-johdon MM-ratkaisusta – vierellä yhtäkkiä kaksi NHL-hyökkääjää: "Jumalauta!"
-
16:38
Kultaleijonan mittava ura jatkuu Kärpissä
-
16:36
Game of Thrones -sarjasta tuttu Ian Gelder on kuollut – aviomieheltä riipivä ulostulo: "En tiedä, mitä teen ilman häntä"
-
16:17
Poliisi etsii: Missä on jo viikkoja kateissa ollut 18-vuotias?
-
16:14
Näin irtisanottu emeritusprofessori selittää Venäjä-yhteistyötään: "Tämä on vakava asia"
-
16:13
Poliisi tutkii nyt myös kansanedustaja Vornaseen kohdistunutta uhkausta
-
16:11
Kunnan työntekijä erehdytettiin maksamaan 55 000 euroa huijareille – poliisi varoittaa erilaisten huijausten aallosta
-
16:06
Kiinteistön purkutöissä havaittiin pieni määrä säteilyä Helsingissä – pelastuslaitos tarkasti tilanteen
-
16:01
Norjan lohen himolla karut seuraukset: Perinneherkku vaarassa
-
15:59
Video hämmentää: Kiinalaiseläintarhassa esitteillä väärennettyjä pandoja
-
15:56
Leijoniin murtautunut Oliver Kapanen unelmakaudestaan: "MM-kisat ei ihan alkukauden tavoitteissa"
-
15:43
Konsta Helenius jäi ulkopuolelle – näin Jukka Jalonen avasi Leijonien suunnitelmia MM-avauksen alla
-
15:40
Tältä näyttää Kiekko-Espoon liigajoukkue – johtoportaassa tapahtuu muutos
-
15:28
Käärijä kommentoi esiintymistään Euroviisujen toisessa semifinaalissa hulvattomalla kuittauksella: "Voisinko voittaa tänä vuonna jotain?"
-
15:21
Invataksin kuljettaja raiskasi kehitysvammaisen asiakkaan – jo kolmas seksuaalirikostuomio
-
15:21
Pelttari kommentoi tutkintaa: "Monimutkainen kokonaisuus, jonka yksityiskohtien julkaiseminen vaarantaisi Suomen turvallisuuden"
-
15:09
Venäjä valloitti taas kaksi uutta kylää – Käihkö: "Ukraina on hätää kärsimässä"
-
15:06
Suomen euroviisuesitys noteerattiin kansainvälisissä lehdissä: "Simpsonien ja Austin Powersin väliltä"
-
14:51
Poliisilta uutta tietoa Viertolan sankariopettajan päättäväisestä toiminnasta – saattoi pelastaa henkiä
-
14:44
Näin toimii virkarikoksista epäilty Suomen tiedustelu – peitetoimintaa, tietolähteitä, avattuja sähköposteja...
-
Lataa lisää