Helsingin käräjäoikeus on tuominnut Helsingissä toimineen taksinkuljettajan seksuaalirikoksista 5 vuoden ja 7 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Käräjäoikeus katsoi taksinkuljettaja Albert Ajetin, 43,syyllistyneen 6.11.2023 tapahtuneeseen törkeään seksuaaliseen kajoamiseen ja seksuaaliseen ahdisteluun sekä 9.11.2023 tapahtuneeseen törkeään raiskaukseen.
Käräjäoikeus ratkaisi asian kolmen tuomarin kokoonpanossa ja oli yksimielinen asiasta. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Oikeus otti tuomiossaan huomion, että rikokset kohdistuivat puolustuskyvyttömiin, kehitysvammaisiin uhreisin, jotka olivat riippuvaisia taksikyydeistä.
Lisäksi se otti huomioon vuonna 1981 syntyneen Ajetin aiemman vastaavan rikollisuuden. Mies on tuomittu kaksi kertaa ehdolliseen vankeuteen seksuaalirikoksista, joihin hän on syyllistynyt taksinkuljettajana toimiessaan. Jälkimmäisen rangaistuksen koeaikaa oli ehtinyt kulua vain vajaa viikko ennen kuin mies syyllistyi nyt kysymyksessä oleviin rikoksiin.
Taksissa tapahtui "jotakin pahaa"
Rikokset tapahtuivat miehen kuljettamassa invataksissa. Uhrit olivat hänen kehitysvammaisia asiakkaitaan ja tapahtumahetkellä kahdestaan tuomitun kanssa.
Rikosepäilyt olivat heränneet asianomistajien asumisyksiköissä joko niin, että asianomistajat olivat hyvin pian kyseisten taksimatkojen jälkeen kuvailleet taksissa tapahtuneen jotakin pahaa tai kieltäytyneet lähtemästä uudelleen taksin kyytiin.
Taksinkuljettaja kiisti syyllistyneensä rikokseen ja menetelleensä syytteiden teonkuvauksissa kerrotuin tavoin.
Törkeässä seksuaalisessa kajoamisessa oli oikeuden mukaan kyse siitä, että kuljettaja oli laittanut kätensä uhrin pikkuhousujen sisään tämän alapäähän ja kosketellut uhria sukuelimen alueelta.
Syyttäjä katsoi, että tämän lisäksi kuljettaja olisi ollut sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa, mutta käräjäoikeus katsoi, että sukupuoliyhteys asiassa jäi näyttämättä.
Seksuaalisessa ahdistelussa kuljettaja oli kosketellut ja hieronut uhria tämän kädestä sekä tiedustellut pitääkö hän tästä. Lisäksi kuljettaja oli kysellyt pitäisikö uhri siitä, että vastaaja tekisi tälle vielä jotain muuta, koskisi tätä muualle ja oli kertonut voivansa tehdä uhrille paremman olon.
Törkeässä raiskauksessa kuljettaja oli käskenyt uhrin kontalleen taksin lattialle. Kuljettaja oli kosketellut uhrin sukuelintä ja laittanut siihen kondomin. Oikeus katsoi, että kuljettaja oli sormellaan sukupuoliyhteydessä uhrin peräaukkoon. Kuljettaja oli myös kosketellut omaa erektiossa ollutta sukuelintään ja saanut siemensyöksyn taksin lattialle.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää