Koronarokotukset: Alueilta tömäkkä viesti THL:lle
Lapin ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueiden johtavien lääkäreiden mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen olisi pitänyt toimia rivakammin rokotusten aikaistamissuositusten suhteen.
Koronavirusten määrä on kasvussa Lapissa. Lapin hyvinvointialueen infektioylilääkäri Markku Broas kertoo erityisesti Lounais-Lapin tilanteen olevan hankala.
Broas on kuitenkin tyytyväinen siitä, että palveluasumisen asukkaat on hyvin pitkälti saatu rokotettua. Muiden osalta rokotukset ovat alueella vielä kesken.
Osa terveysasemista eli kunnista on aloittanut rokotukset tällä viikolla, mutta osa aloittaa vasta ensi viikolla.
Broaksen mukaan aikataulusta ollaan myöhässä.
– Rokotteet tulivat jo syyskuussa. Jos olisimme toimineet rivakammin, olisimme päässeet jo syyskuun lopussa ja lokakuun alussa aloittamaan riskiryhmien rokottamiset.
– Rokottaminen on loppujen lopuksi resursoinnin kannalta paljon pienempi ponnistelu kuin se, että meille tulee massasairastumisia.
Broasin mielestä THL:n olisi pitänyt vahvemmin ohjata hyvinvointialueita aloittamaan rokotukset jo lokakuussa.
– Meillehän syntyi ehkä jo vuosi sitten valitettava ajatus osalla terveydenhuollon toimijoista, että rokottaminen on vaativaa, hankalaa ja vie resursseja. Katsottiin, että tämä rokotustuotos suhteessa panokseen on hankalaa. Uskoisin, että kaikki nämä tekijät heijastuvat tämän vuoden toiminnassa, eli on oltu liian passiivisia, Broas arvioi.
Lue myös: Uupuneet vanhukset ja riskiryhmään kuuluvat jonottavat tunteja tuoleitta – jonot yltävät ovista ulos
"Rokotustoiminnan suunnittelu vie oman ajan"
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen hallintoylilääkäri Jutta Peltoniemi kertoo influenssa- ja koronatehosterokotusten alkaneen valtaosassa alueen kunnista.
Turussa lokakuun lopussa alkaneet rokotukset ruuhkauttivat terveysasemat voimakkaasti.
– Sen jälkeen tehtiin paljon toimenpiteitä sen eteen, että esimerkiksi Turun viime viikonlopun rokotustapahtuma sujui oikein hyvin. Tehostetulla suunnittelulla ja tilankäytöllä pystyttiin järjestämään se viikonlopun rokotustapahtuma niin, että tällaisilta vastaavilta ruuhkilta vältyttiin, Peltoniemi kertoo.
Peltoniemen mukaan hyvinvointialueet ovat saaneet THL:lta kesällä suosituksen järjestää influenssa- ja koronatehosterokotukset saman aikaisesti marras-joulukuun aikana.
Syyskuussa THL tiedotti, että kaikkein hauraimpien väestönosien rokotukset voidaan aikaistaa aloitettavaksi lokakuussa. Peltoniemi toivoisi rokotusten aikaistussuosituksia jo kesällä.
– Rokotustoiminnan suunnittelu vie aina oman ajan. Me tarvitsemme tietyn määrän sairaanhoitajia, koska rokottaminen on ammattilaisten tekemää työtä, joka on tarkkuutta vaativaa terveydenhuollon työtä.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueella henkilökuntaa on siirretty esimerkiksi terveysasematyöstä rokottamiseen. Väestön rokottamisen nopeuttamiseksi alueella on myös mahdollistettu rokotustyö iltaisin ja viikonloppuisin, Peltoniemi lisää.
Koronavirusta on jo paljon liikkeellä Varsinais-Suomessa. Viruksen kasvu näkyy esimerkiksi jätevesiseurannassa.
– Tämä on tietenkin merkki siitä, että jos nämä tehosterokotukset olisi haluttu antaa jo tässä vaiheessa epidemiaa, rokotukset pitäisi jatkossa suositella annettavan jo esimerkiksi syyskuussa. Se edellyttäisi, että jo keväällä tai kesällä annetaan suositus ja varmistetaan, että rokotus on käytettävissä, kun on tarkoitus rokottaa, Peltoniemi toteaa.
Peltoniemi kertoo, ettei Varsinais-Suomen hyvinvointialueella ole vielä kaikkia influenssarokotuksia, vaan niitä saapuu marraskuussa lisää. Näin ollen influenssarokotusten osalta rokottamisen aikaistaminen ei onnistu.
– Jos rokotetaan kaksi erillistä rokotekierrosta suurin piirtein samalle kohderyhmälle, se vie tietenkin paljon resursseja. Tässä on monta asiaa pohdittavana.
Uusimmat
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:41
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
07:01
Kohtalonhetket käsillä: Suomeen suunnitellulla 260 miljardin jättipotilla on jo kiire
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
Lataa lisää