Kari Jalonen puhuu viimein Tshekki-potkuistaan – NHL-tähden tuki kohun keskellä lämmitti

Pitkään hiljaiseloa viime kesänä Tshekin maajoukkueen päävalmentajan paikalta tulleiden potkujen jälkeen viettänyt Kari Jalonen palaa perjantaina tv-ruutuun MTV Urheilun uutena asiantuntijana.

Jalonen nähdään perjantai-iltana MTV3-kanavan Hockey Night Perjantai -studiossa kello 19 alkaen, kun HPK ja Kärpät iskevät yhteen.

Pelaajana ja valmentaja peräti 12 Suomen mestaruutta voittanut Jalonen on viettänyt sapattivuotta viime kesäkuussa Tshekin jääkiekkoliitolta saamiensa potkujen jälkeen. Aika on kulunut lähinnä perheen ja ystävien seurassa Turussa, joka on ollut hänen kotikaupunkinsa jo 35 vuoden ajan.

– Minulla on ollut muutamia tällaisia taukoja. Olen kokenut sen hyväksi, että olen ottanut etäisyyttä, katsellut vähän kauempaa jääkiekkoa ja nauttinut sitten muuten elämästä. Ei se pahalta ole tuntunut, Jalonen naurahtaa.

Viime toukokuussa Jalonen joutui MM-kisojen mitalipeleistä putoamisen jälkeen kohun keskiöön, kun Tshekin jääkiekkoliitto puntaroi hänen asemaansa aina kesäkuun loppuun asti. Lopulta potkut tulivat hallituksen kokouksessa äänin 9–2.

Tuosta likaiseksikin äityneestä kokemuksesta hän ei liiemmin ole julkisuudessa puhunut.

– Ei minulle jäänyt siitä mitään pahaa mieltä. Ei tässä kannata miettiä sellaista, Jalonen sanoo nyt MTV Urheilulle.

– Tämä on ammattityötä ja olen tehnyt tätä koko elämäni. Siellä on ihan hyviä ihmisiä hommissa, hän lisää.

Tarkemmin hänelle ei ole vieläkään selvinnyt, miksi liiton johto halusi korvata hänet tehtävässä.

– En pysty siitä sanomaan. Pitää vain hyväksyä ne päätökset.

Pelaajien tuki lämmitti

Jalonen, 64, muistelee silti vajaan kahden kauden mittaista pestiään hienona kokemuksena. Kutsu tehtävään kävi pikaisesti kesken Tampereen MM-kisoihin tähdänneen kevään 2022 ja lopputuloksena oli pronssimitali – Tshekin ensimmäinen mitali MM-tasolla kymmeneen vuoteen.

– Koen, että se oli aika iso asia heille, että saimme tuotua sen kotiin, kun he olivat niin pitkään olleet ilman mitalia, Jalonen näkee.

Viime kevään MM-kisoissa Jalonen menetti heti kisojen alkuvaiheessa kaksi kärkisentteriään, Filip Chytilin ja Lukas Sedlakin. Kisat päättyivät kolmeen peräkkäiseen tappioon Sveitsille, Kanadalle ja Yhdysvalloille. Se laukaisi tapahtumaketjun, joka johti Jalosen sopimuksen purkamiseen.

– Kahdeksanteen peliinhän ne kisat kulminoituvat. Emme me olleet ainut maa, joka tippui: Ruotsi, Suomi ja Sveitsi tippuivat myös. Sekin mahdollisuus siellä aina on.

Tshekin jääkiekon johtamiskulttuuria hän kuvaa silti erilaiseksi. Jalonen käynnisti maassa Suomen kaltaista yhteistyötä Extraliigan päävalmentajien ja liiton välillä, muttei halunnut lähteä tuputtamaan tähän asti aina omilla voimillaan hyvin pärjänneeseen maahan liian suuria uudistuksia.

– Noinkin perinteisessä kiekkomaassa pitää vain antaa pelaajien mennä dna:llaan. Sinne piti tuoda myös sellaisia voittavia asioita – pieniä juttuja mukaan. Kyllä pelaajat ottivat niitä hyvin vastaan, NHL-pelaajia myöten, Jalonen kokee.

– Ei minulla ollut pelaajien kanssa mitään – päinvastoin, pelaajathan lähtivät minua puolustamaan silloin, kun liitto oli tekemässä omia ratkaisujaan. Silloinhan se tuntui hyvältä, että ne pelaajat, joiden kanssa olin työskennellyt siellä (David) Pastrnakia myöten, lähtivät minua puolustamaan.

(juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Toiveissa mielekäs haaste – SM-liigakin vaihtoehto

Välivuotensa aikana Jalonen on saanut miettiä tulevaa rauhassa. Huhut ovat vieneet kauden aikana häntä eri maiden huippuseuroihin, mutta tammikuun lopulle tultaessa sopivaa paikkaa ei ole vieläkään tullut eteen.

– Minulla on asioidenhoitaja, jolle olen antanut selvät sävelet. Olen saanut olla rauhassa ja miettiä, mutta kyllä minulla se palo ja into on vielä valmentamiseen. Kauden aikana on ollut kontaktia, mutten ole ollut valmis lähtemään mihinkään.

– Asioidenhoitaja katsoo nyt, löytyykö sellaista mahdollisuutta. Tarvitsisin hyvän, uuden haasteen. Sen olen sanonut heillekin, että jos he sellaisen pystyisivät löytämään. En pysty sen enempää reunaehtoja laittamaan sille, Jalonen taustoittaa.

SM-liiga ei ole toivomuslistan kärjessä, mutta kotimaahan palaamistakaan hän ei lähde sulkemaan pois vaihtoehtojen joukosta.

– Kyllä se tavallaan on (vaihtoehto). SM-liiga on kuitenkin ammattilaisliiga ja kilpailu on kovaa. Ei sitä pois voi laskea. En halua sitäkään rajata pois.

Viimeksi keskiviikkona saatiin muistutus siitä, ettei mitään kannata sanoa varmaksi liian aikaisin. Kärppien valmennusryhmään paluun tehnyt Mikko Manner ehti jo syksyllä vakuuttaa MTV Urheilulle, ettei aio ”missään nimessä valmentaa Suomessa” kuluvan kauden aikana.

– Se kertoo, että noin ei kannata mennä ikinä sanomaan, Jalonen nauraa.

Lue myös:

    Uusimmat