Halla-aholta ja Rehniltä jaossa ratkaisevat miljoona ääntä – onko Haaviston mahdollista saada perussuomalaisia puolelleen?
Perussuomalaisten Jussi Halla-ahoa ja keskustan Olli Rehniä äänesti presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella 1,1 miljoonaa ihmistä. Nämä kodittomiksi jääneet äänet saattavat ratkaista vaalien voittajan.
Tiistaiaamun Huomenta Suomessa keskusteltiin siitä, miten nämä äänet mahdollisesti kanavoituvat Pekka Haavistolle ja Alexander Stubbille, jotka etenivät toiselle kierrokselle.
Olli Rehnin osuus äänistä oli noin puoli miljoonaa. Pitkäaikainen keskustavaikuttaja Timo Laaninen arvioi Rehnin äänten kanavoituvan kolmeen suuntaan. Haavistolle, Jussi Halla-aholle ja osa saattaa jättää äänestämättä.
– Ensimmäisten tutkimusten perusteella vaikuttaisi siltä, että suurempi osa olisi menossa Stubbille, mutta varmasti myös Haavistolle.
Perussuomalaisten entinen puoluesihteeri Arto Luukkanen arvioi, että Halla-ahon äänet kanavoituvat ehdokkaalle, joka haluaa olla koko kansan presidentti.
– Sille ehdokkaalle, joka on päättäväisesti sitä mieltä, että perussuomalaisia ei saa demonisoida. Tämä onkin erittäin hyvä, koska meillä Suomen historiassa on demonisoitu ensin sosiaalidemokraatteja, sitten kommunisteja ja myöhemmin kokoomusta, Luukkanen sanoo.
Muistetaanko kesän rasimikohu?
Kesällä Suomessa nähtiin niin sanottu rasismikohu, joka sai alkunsa perussuomalaisten politiikkojen rasistisista kirjoituksista. Kirjoitusten rasismia oli osaltaan esiin nostamassa Vihreät. Luukkanen arvioi, että tämä varmasti muistetaan perussuomalaisten äänestäjien keskuudessa.
– Mutta oikeasti tärkeintä siinä on se, että puoluejohto ei ole antanut mitään ohjetta, että äänestäkää tätä tai tuota, vaan jokainen perussuomalainen ajattelee itse kriittisesti ja viisaasti.
Ääniään Halla-aho ja Rehn eivät ole testamentanneet kenellekään.
– Se on oikea ratkaisu siinä mielessä, että se ei kuulu tähän järjestelmään. Ei ehdokkailla eikä puoluejohtajilla ole mitään testamentin anto-oikeutta. Ihmiset eivät myöskään tykkää ohjailusta. Jos Rehnin äänestäjäjoukkoa katsoo, niin se on aika heterogeeninen, Laaninen sanoo.
Onko Haavistolla mahdollisuuksia saada perussuomalaisilta ääniä? Ensimmäinen kierros käytiin kaikin puolin siististi, mutta alkaako loanheitto toisella kierroksella? Katso koko haastattelu jutun alussa olevalta videolta.
Uusimmat
-
09:00
Jukka Jalonen häkeltyi Jesse Puljujärven tempauksesta – "En ole pitkään aikaan nähnyt"
-
08:54
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi keuhkosyöpään kuvausten päättymisen jälkeen – yksi pysäyttävä keskustelu on yhä toisen osallistujan mielessä: "Se oli maaginen hetki"
-
08:40
USA:n edustajainhuoneen puhemies yritettiin syrjäyttää – Trump puuttui peliin
-
08:33
"Täydellinen katastrofi" – Mestarien liigan kohutilanteesta rajua jälkipyykkiä, tuomarin anteeksipyyntö torpattiin
-
08:14
Keuliva mopoilija pakeni poliisia – vauhtia jopa 90 km/h
-
08:09
Buuauksia ja kielletty lippu: Israel sai jo tuta, mitä illan semifinaalissa on luvassa – tiukat turvatoimet pettivät Malmössä
-
08:05
Euroviisujuontaja Petra Mede villitsi yleisön – kuka hän oikein on?
-
08:00
Suora lähetys kello 9.45: Millainen kalusto nähdään siipirikkoisen Venäjän voitonpäivän paraatissa?
-
07:57
Biden: Trump ei tule hyväksymään presidentinvaalien tulosta
-
07:45
Kun Ilkka meni mökilleen, häntä odotti hämmästyttävä näky: "Elintila oli pienentynyt huomattavasti"
-
07:27
Kalle Rovanperästä huimapäinen asiantuntijalinjaus – toinen suomalaiskuski mukaan hurjaan soppaan: "Vauhtimittari kohdallaan"
-
07:23
Aleksander Barkov mätti jättitehot!
-
07:07
Oletko aina pyöräillyt väärin? Yksi oivallus voi mullistaa kaiken
-
07:03
Ylen kysely: SDP:n kannatus ampaisi lähes historialliseen tulokseen – perussuomalaisten suosio suli
-
07:01
Ellen Jokikunnaksen Jari-puoliso tekee kiinnostavan havainnon Italian-kodin katonrakentajasta: "Jostain syystä Ellen on löytänyt…"
-
06:49
Mikael Granlundin jymytemppu aiheutti hulabaloon – "Aikamoista"
-
06:41
Kim Jong-un lähetti viestin Putinille
-
06:33
Lepakoista löytyi poikkeuksellinen evoluution ilmiö – muistuttaa Darwinin historiallisesta havainnosta
-
06:29
Naisen keuhkosyöpä oireili harvinaisella tavalla
-
06:23
Mestarien liiga -välierä päättyi kyseenalaisesti – erikoisvihellyksellä raskas hinta Bayern Münchenille?
-
Lataa lisää