Estonian keularamppi on nostettu – tältä se näyttää
Syyskuussa 1994 uponneen autolautta Estonian keularamppi on nostettu Itämerestä maanantain ja tiistain välisenä yönä. Asiasta kertoo muun muassa ruotsalaislehti Aftonbladet.
Viime viikon keskiviikkona uutisoitiin, että kansainvälinen tutkintaryhmä on aloittanut työt Estonian hylyllä.
Viime yönä julkaistiin kuvia, joissa näkyy, miten öisestä merestä nostetaan Estonian ramppi.
Viking Reach -tutkimusalus nosti rampin kello kolmelta aamuyöllä. Ramppi nostettiin merestä tarkempia jatkotutkimuksia varten.
Lue myös: Lauri Karhuvaara luki uutisen Suomen kansalle, kun Estonia upposi: "Itse voisi olla tuolla"
Virallisen onnettomuustutkinnan mukaan uppoamisen syy oli keulavisiirin irtoaminen kovassa merenkäynnissä ja veden tulviminen alukseen.
Estonian keulavisiiri nostettiin ylös pian onnettomuuden jälkeen. Keularampissa on vaurioita, joita halutaan tutkia. Rampin tarkastelemisen ei odoteta kuitenkaan muuttavan käsitystä onnettomuuden kulusta.
Aiemmin kerrottiin, että tutkijat hankkivat lisäksi merenpinnan alla muun muassa näytteitä kallioperästä ja tutkivat Estonian autokantta. Tämä työ tehdään miehittämättömillä vedenalaisilla roboteilla.
Estonian uppoamisen syyt nousivat uudestaan keskusteluun, kun syksyllä 2020 tv-dokumentissa esitettiin kuvamateriaalia hylyn kyljessä olevasta repeämästä, josta ei ollut aiemmin raportoitu.
Estonian hautarauhaa koskevaan lakiin hyväksyttiin kaksi vuotta sitten muutos, joka sallii tutkimussukellukset hylylle vuoden 2024 loppuun asti. Laivan hylyn luona aloitettiin uudet tutkimukset toissa vuonna.
Ruotsin ja Viron onnettomuustutkintaviranomaiset julkistivat tammikuussa arvionsa, jonka mukaan Estonia ei ollut merikelpoinen. Arvio perustui kansainvälisen tutkintakomission (JAIC) vuoden 1997 loppuraporttiin.
Estonian uppoaminen aiheutti 852 ihmisen kuoleman.
Uusimmat
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
11:56
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
11:33
Ylen juontajat repesivät suorassa lähetyksessä, kun tekniikka heittäytyi "totaalisen yhteistyökyvyttömäksi"
-
11:26
Ruumiinavaus vahvisti: Supertulinen sipsi tappoi 14-vuotiaan pojan USA:ssa
-
11:20
Poista tämä latauslaite heti käytöstä
-
11:17
Poliisi ampui synagogan polttamista aikoneen miehen Ranskassa
-
11:09
Johanna Puhakka ja Samuel Glassar siirappisella somevideolla
-
10:59
Poliisi teki huumetallista jättilöydön
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
Lataa lisää