Lähi- ja luomuruokabuumikeskustelu on pyörinyt pitkälti pienten kivijalkaputiikkien ympärillä. Luonnollisesti, koska sellaisethan trendin aloittivat. Suuri hatunnosto kauppiaille, jotka vastasivat kuluttajien huutoon ja ottivat riskin. Sivusta katsoen se taisi kannattaa. Mutta ruokavallankumous ei tapahdu pikkukaupoissa. Se tapahtuu marketeissa.
Luomun happotesti
On upeaa, että pienyrittäjät toimivat markkinoilla tiedustelijoina ja ottavat selvää kuluttajien tarpeista. Jos tulos on positiivinen, nousevat keskusliikkeet ratsaille. Riski on jo otettu ja kysyntä lisääntynyt entisestään. Todellinen taistelu alkaa, kun lähi- ja luomuruoka laitetaan brändiviidakon keskelle. Kuinka houkutella kuluttaja nappaamaan usein kaksi tai kolmekin kertaa kalliimpi lähituote miljardeilla luotujen tuotemerkkien sijaan? Kuinka saada pientuottajat takaamaan tuotteidensa säännöllisen saatavuuden? Kuka luo ensimmäisen kotimaisen kilpailukykyisen luomubrändin?
Käännös oikeaan päin!
Kuluttajien ostokäyttäytymisen muutos oli varsin nopea. Ehdotin muiden töideni lomassa 5-6 vuotta sitten S-ryhmälle, että kokeilisivat pilottina jossain Prismassa lähiruokahyllyä. Yhtä kahta kylmähyllyä, jonka täytöstä voisivat vaikka lähituottajat itse huolehtia. Mediassa ja kahvipöydässä keskusteltiin enenevissä määrin lähiruoasta, mutta en itsekään tiennyt, mistä sellaista voisi ostaa. Ehdotukseni oli "ihan kiva", mutta liian hankala toteuttaa. 2012 se on löytänyt muotonsa. Esim. Armas-perheellä on omat shop-in-shopinsa Tampereen Prismassa ja Sokoksella ja luomulla omat osastonsa kasvis- ja lihaosastolla. Pääkaupunkiseudulla Maatilatori on myös levittäynyt hypermarketteihin. Murros on alkanut.