Zelenskyin hurja paljastus suututtaa Ukrainassa: Presidentti tiesi Venäjän hyökkäyksestä jo ennen sotaa

5:29
Lue myös: Zelenskyin hittikirjan kirjoittajat MTV:n haastattelussa – toimittajakaksikko kertoo, miten presidentti on muuttunut

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi myöntää The Washington Post -lehden haastattelussa olleensa tietoinen Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan ennemmin kuin oli aiemmin kertonut.

Presidentti selitti tiistaina julkaistussa lehtihaastattelussa sitä, miksi hän ei kuitenkaan varoittanut kansalaisiaan todennäköisestä hyökkäyksestä.

Hän kertoi rauhoitelleensa Yhdysvaltain turvallisuuspalvelun varoituksia Venäjän armeijan liikkeistä ennen kaikkea siksi, että hän halusi säästää kansansa paniikilta.

Hän pyrki tasapainoilullaan myös välttämään joukkopaon, joka olisi väistämättä heikentänyt maan puolustuskykyä ja taloutta.

Voldymyr Zelenskyi totesi lehdelle, että venäläiset olisivat voineet pahimmassa tapauksessa taltuttaa Ukrainan vastarinnan vain kolmessa päivässä. Sen sijaan Ukraina sai häädetyksi Venäjän joukot Kiovan seudulta.

Zelenskyin kommentit ovat ymmärrettävästi raiuvostuttaneet kansalaisia.

Hänen toimintaansa on paheksunut muun muassa Ukrainska Pravda -lehden päätoimittaja Sevgil Musaieva. Hän sanoo Facebook-päivityksessään ottaneensa presidentin sanat henkilökohtaisena loukkauksena.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja