Yömatkustajat nukkuivat Helsingin rautatieasemalla

Helsingin rautatieasema oli kangertelevan kaukojunaliikenteen takia vielä aamukolmelta täynnä ihmisiä, jotka odottivat myöhässä olevaa yöjunaa. Illan viimeinen kaukojuna Helsingistä Kolariin lähti matkaan lähes kuusi tuntia myöhässä aamuneljän tienoilla.

Helsingistä Ylläkselle hiihtoloman viettoon matkalla ollut Tor-Björn Stenforsin mukaan näky asemalla oli aamuyöstä hurja.

- Ihmiset nukkuvat lattialla lipunmyynnin edessä. Joukossa on useita lapsia.

- VR:n tiedotus ei toimi ollenkaan. Esimerkiksi taulut, joilla junien lähtölaiturien numeroiden pitäisi näkyä, eivät ole loppuillasta toimineet.

Stenfors teki matkaa Ylläkselle autolla. Hän joutui ensin odottamaan autonsa kanssa lastauspisteessä kolme tuntia iltakahdeksasta iltayhteentoista.

- Saimme katsella olympialaisia televisiosta, mutta olisimme toivoneet edes kahvitarjoilua.

Stenfors jatkoi odotteluaan rautatieasemalla. Hänen seurueensa vietti aikaa Pullman-baarissa, joka sulki ovensa puoli kahdelta. Tämän jälkeen mikään aseman ravintoloista ei ollut auki.

- Ihmiset ovat odottaneet yllättävän rauhallisesti, vaikka täällä on paljon lemmikkieläimiä ja lapsia, Stenfors sanoi.

VR kertoi jakaneensa odottajille ruokakuponkeja, mutta Stenforsin mukaan kukaan hänen 30-henkisestä seurueestaan ei ollut saanut ruokalippua.

Iltalehden mukaan VR sulki Tikkurilan aseman odotushallin eilisiltana ja hääti useita tunteja junia odottaneet ihmiset pakkaseen. STT ei toistaiseksi ole tavoittanut VR:n kaukoliikenteen johtajaa Ari Vanhasta, joka vastaa asemien aukiolosta.

VR:n viestintäjohtaja Hanna von Wendt sanoo, ettei tiedä tarkalleen, millainen tilanne Tikkurilassa on ollut, mutta myönsi, että ihmiset on saatettu häätää ulos.

Ongelmat alkoivat jo eilen iltapäivällä Ilmalassa, jossa runsas lumi jumiutti siellä koottavia yöjunia raiteille. Kaikki paikat Helsingin yöjunille oli myyty loppuun.

Helsingistä pohjoiseen matkalla olleet yöjunat pääsivät perjantain ja lauantain välisenä yönä liikkeelle kahdesta kuuteen tuntia myöhässä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat