Juha Ylönen oli voittamassa Leijonien paidassa Suomen ensimmäistä aikuisten MM-kultaa vuonna 1995. Poika Jesse Ylönen toi perheeseen toisen maailmanmestaruuden, kun Nuoret Leijonat kukisti nuorten MM-kisojen finaalissa Yhdysvallat. Isän ei ole tarvinnut potkia poikaansa väkisin eteenpäin uralla, sillä intohimo kiekolla kikkailuun on aina tullut nuoresta pelimiehestä itsestään.
Juha Ylönen otti ansaitut aamupäiväunet valvotun finaaliyön jälkeen. Onnellinen isä kommentoi mielellään tunnelmiaan, kun silmät olivat taas avautuneet.
Kaiken lisäksi Jesse Ylönen teki finaalissa maalin, jolla Suomi meni 1–0-johtoon.
– Suomi pelasi hyvin, vaikka ajoittain he olivatkin vähän pulassa. Kovan pelin saivat pelattua vielä siihen loppuun, Ylönen kertasi.
Juha Ylönen, 46, lopetti pelaajauransa Bluesin liigajoukkueessa 2004. Tunnollisena ja vahvana sentterinä tunnettu Ylönen pelasi NHL:ssäkin 341 ottelua.
Poika on vasta uransa alussa, mutta hyvässä sellaisessa. Montreal Canadiens varasi hänet jo viime kesänä toisella kierroksella (35. pelaaja), joten MM-kisoihin hän saattoi lähteä vailla paineita.
– Jesse on mennyt eteenpäin sarjaporras kerrallaan. SM-liigaa hän on jo päässyt pelaamaan, mutta näissä peleissä panos oli vielä isompi.