Yllätystarkastus paljasti koulukodissa laittomia ja alistavia käytäntöjä – Lapsiasiavaltuutettu: "Ministeriö ei ole kiinnittänyt riittävää huomiota"

Kaikki koulukodeissa olevat lapset on kuultava, vaatii lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila.

Syynä on muun muassa eduskunnan oikeusasiamiehen tarkastus Muhokselle koulukotiin.

– Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen huhtikuussa tekemä tarkastus Pohjolakotiin osoittaa vakavia puutteita, joita on tuotu sosiaali- ja terveysministeriön tietoon monin eri tavoin useiden vuosien aikana, Kurttila toteaa tiedotteessa.

Kurttila sanoo, että sosiaali- ja terveysministeriö ja vastuuministeri eivät ole kiinnittäneet riittävästi huomiota koulukodeissa olevien lasten oikeuksien toteutumiseen.

Lapsiasiavaltuutettu teki aloitteen koulukoteihin sijoitettujen lasten kuulemisesta jo huhtikuussa, mutta kertoo uudistavansa aloitteensa.

– Lapsiasiavaltuutetun koulukoteihin tekemien vierailujen ja lasten haastattelujen perusteella lapsiasiavaltuutettu kiinnitti huomiota muun muassa lasten ulkoilun rajoittamiseen ryhmärangaistustyyppisesti.

Vuonna 2017 antamassaan vuosikirjassa valtioneuvostolle lapsiasiavaltuutettu ilmaisi olevansa ”erityisen huolestunut koulukodeissa olevien lasten oikeuksien toteutumisesta” ja vaati sosiaali- ja terveysministeriötä tekemään arvion koulukotijärjestelmän toimivuudesta lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen tuessa sekä lapsen yhteiskuntaan kiinnittymisessä, tiedotteessa sanotaan.

Lue myös:

    Uusimmat