Ylivieskan kirkkoherra perui eläkkeelle jäämisensä: En voi jättää seurakuntaa tulipalon jälkeen

Ylivieskan seurakunnan kirkkoherra Timo Määttä jatkaa vielä seurakunnan tukena, vaikka hänen piti jäädä eläkkeelle ensi vuonna.

Määttä on työskennellyt Ylivieskan seurakunnassa 35 vuotta. Pääsiäislauantai muutti lähitulevaisuuden suunnitelmat.

– Seurakuntamestari soitti iltakahdeksalta, että kirkko palaa. Taivaanrannan loimotus jo kertoi, että on tosi kyseessä. Itku kurkussa seurasin paloa. Voimattomuus oli päällimmäinen tunne.

Määtän oli määrä jäädä eläkkeelle ensi helmikuussa. Kirkkoneuvosto kysyi kuitenkin Määtältä voisiko hän vielä jatkaa.

– Mietin muutaman päivän. Ainakin uuden kirkon suunnitteluaika olisi hyvä mennä tällä nykyisellä kokoonpanolla. Tuntui kohtuuttomalta ajatukselta, että seurakunnan pitäisi nyt järjestää kirkkoherran vaalit, kun kädet ovat muutenkin täynnä töitä, sanoo Määttä.

Vaikka Määtälle oli jo myönnetty eläke, voi tuomiokapituli lykätä viran auki julkistamista vuodeksi kerrallaan, ja näin Ylivieskassa nyt tehdään.

Tämän viikon Määttä on lohduttanut seurakuntalaisia.

– Olen kulkenut tuolla kirkon raunioilla, jutellut ihmisten kanssa ja halannut. Yhteistä surua on jaettu.

– Kaikesta huolimatta elämä jatkuu ja syvimmästä syvänteestä pitää nousta vähitellen eteenpäin, toinen toistamme tukien. Itselleni rukous ja henkilökohtainen usko antavat voimaa. 

Määttä ei ole tavannut kirkon polttamisesta epäiltyä nuorta miestä.

– En edes tiedä kuka hän on, poliisi saa hoitaa asian tutkimisen. Mutta heti tulipalon jälkeen kun kirkkoneuvosto kokoontui, aloitimme rukoilemalla ja sanoin, että voi hyvin myös ymmärtää millainen tilanne on tuhopoltosta epäillyllä ja hänen läheisillään – myös he kaikki tarvitsevat rukoustamme.

Ylivieskan kirkko palaa –"Ei saa rahalla takaisin" 1:46

Lue myös:

    Uusimmat