Yli 400 asuntoa, elämyspuisto ja valmius jopa metroyhteydelle Helsingin keskustaan – MTV Uutiset kurkisti Pohjoismaiden suurimman kauppakeskuksen työmaalle

Helsingin Pasilassa liikkuneet ovat päässeet todistamaan massiivisen kauppakeskuksen rakentamisoperaatiota. Liiketilojen määrällä mitattuna Pasilan juna-aseman päälle nouseva Tripla on Pohjoismaiden suurin kauppakeskus.

Kauppakeskus Triplaan rakentuu kokonaisuudessaan 250 liikettä, yli 400 asuntoa ja kolme toimistotaloa kattavat yhteensä 50 000 neliömetriä toimistotilaa. Paikalle rakennetaan lisäksi muun muassa seurakuntatalo, elokuvateatteri, musiikkimuseo ja elämyspuisto.

Triplaan rakentuu myös Suomen suurin päivittäistavaratarjonta.

Triplan hankejohtaja Tapio Salo kertoo MTV Uutisille, että rakennushankkeen kokonaisarvo on noin 1,5 miljardia euroa. Se on mittakaavassaan Suomen suurin rakennushanke, ellei ydinvoimaloita oteta huomioon.

– Ihan kunnon kokoinen työmaa, Salo toteaa.

Työllistää jopa 7 000 henkilöä

Kaikki alkoi start up -yrityksestä kuusi vuotta sitten. Tuolloin projekti työllisti yhden työntekijän. Työntekijävahvuus on kuudessa vuodessa muuttunut paljonkin.

– Tällä hetkellä työntekijöitä on noin 2 300 päivässä.

Salo arvioi, että valmis kauppakeskus tulee työllistämään noin 6 000–7 000 työntekijää.

– Toivotaan, että kaikki viihtyvät, kun tila on valmis. Uskomme, että tämä on hyvä työympäristö.

Liki kaikki liiketilat vuokrattu

YIT:n Kaupallinen kehitysjohtaja Pirjo Aalto kertoo, että liiketilavuokralaiset hyllyttävät tavaroita paraikaa liikkeiden ja päivittäistavarakauppojen hyllyille.

Liiketiloista on vuorattu noin 96 prosenttia. Aalto on tyytyväinen liiketilojen vuokrausasteeseen.

– Parisenkymmentä pientä tilaa vielä löytyy.

Valmius metroyhteydelle Helsingin keskustaan

Pasilassa sijaitsevaan Triplaan on rakennettu jopa valmius metroyhteyteen Helsingin keskustaan on rakennettu. Metron käyttöönottoa asiakkaat saavat kuitenkin odottaa vielä tovin.

– Metroasemaa en lupaa noin 30 vuoteen, mutta valmius metroa varten on, Aalto kertoo.

Aallon mukaan noin 7 000 neliömetrin kokoinen metroasema luodaan sen sijaan aktiiviseksi elämyskeskukseksi, jossa asiakkaat voivat harrastaa muun muassa rantalentopalloa ja sisäsurffausta.

Vahva usko aikataulussa pysymiseen

Hankejohtajana toimivan Salon mukaan rakennustyömaalla on aina omat haasteensa, mutta massiivisen Triplan rakennusaikatauluissa on kuitenkin pysytty, ja tullaan pysymään.

– Tekemistä on vielä, mutta pala kerrallaan saadaan tiloja valmiiksi. Avaamme niin kuin on suunniteltu.

Avajaiset reilun kuukauden päästä

Kauppakeskuksen avajaisia vietetään reilun kuukauden päästä, 17. lokakuuta.

Aalto kuvailee tulevaa avauspäivää huimaksi juhlapäiväksi. Suurimpana tapahtumana Aalto pitää myymälöiden avaushetkeä.

– Siinä vaiheessa me hengähdämme ja katsomme, mitä olemme saaneet aikaiseksi, Aalto hymyilee.

Lue myös:

    Uusimmat