Yli 40 vuotta vanhaa liikennemerkkiä ei vieläkään ymmärretä – pysäköinnintarkastaja vääntää nyt rautalangasta
Helsingin kaupungin pysäköinninvalvonta muistuttaa pysäköintiä rajoittavasta liikennemerkistä, joka aiheuttaa haasteita autoilijoille säännöllisesti.
Helsingin kaupungin pysäköinninvalvonta kertoo Instagram-tilillään laputtaneensa autoja Olympiastadionin läheisyydessä tutusta syystä.
Syynä pysäköintivirhemaksuihin on pysäköintikieltoalue, josta kerrotaan liikennemerkillä, jossa pyöreä pysäköintikieltomerkki on keltaista neliskanttista pohjaa vasten. Merkki on ollut Suomessa käytössä yli 40 vuotta, joten mistään uudesta asiasta ei ole kyse.
– Näitä lappuja on ollut harmi kirjoittaa viime viikkoina, pysäköinnintarkastaja Väiski kirjoittaa.
Pysäköinninvalvonta muistuttaa muun muassa Uimastadionille pyrkiviä helsinkiläisiä siitä, että Pohjoisen Stadiontien loppupään molemmat puolet ovat pysäköintikieltoaluetta. Missään ei ole pysäköintipaikkaa osoittavaa P-merkkiä.
– Kun siis ajat missä tahansa pysäköintikieltoalue-merkin ohi, on pysäköinti sallittu tämän jälkeen vain erikseen merkityillä P-paikoilla, Väiski selventää ja sanoo, että kaikki kuvassa näkyvät autot on pysäköity lähtökohtaisesti virheellisesti.
Väiski huomauttaa lisäksi, että pysäköintiekieltoaluetta ilmaisevan liikennemerkin C39 vaikutusalue ei katkea esimerkiksi risteykseen, vaan sen lopettaa vain merkki C40, pysäköintikieltoalue päättyy.
Katso julkaisu alta. Kuvan liikennemerkistä C40 näet painamalla kuvan päällä olevaa nuolta oikealle.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
Uusimmat
-
09:15
HS: Venäjän joukoissa taistellut suomalainen on jäänyt sotavangiksi Ukrainassa
-
08:58
Mikko Rantasen kenttä täysin kuutamolla Coloradon murskatappiossa – supertähti tälläsi vastustajaa päähän
-
08:51
Tulli sulki salatussa verkossa toimineen huumekaupan – huumekauppiaita ja -myyjiä paljastui
-
08:21
Venäjä "hiipinyt" kaupungin keskustaan – jos valtaus onnistuu, voi se mullistaa sodan tilannekuvan
-
08:13
Voidaanko hallituksen ajama "sairaussakko" vielä perua? Yrittäjien Pentikäinen tarjoaa vaihtoehtoa
-
07:46
Uusia kanteita P. Diddyä vastaan – yksi syyttäjistä väitetyllä tekohetkellä 16-vuotias
-
07:44
Uunijuureksista ja -kasviksista parempia – testaa simppeli pannukikka!
-
07:40
Taiwan havaitsi ennätysmäärän kiinalaisia sotilaskoneita saaren lähialueilla
-
07:38
Karmea pommi! Saksalaiselta mieletön voittomaali Hollantia vastaan
-
07:22
Snookerin huipulla käynnissä ruma syöksykierre: Maailmestarin uraa uhkaa järkytys, tyttöystävä huumepoliisin epäiltynä
-
07:00
Mysteerikuolemat sulkivat Hongkongin eläintarhan osittain – jo yhdeksän apinaa kuollut
-
06:48
Jesse Puljujärvelle kostettiin – sai Oliver Kapasen nauramaan
-
06:27
Pia sai viisi keskenmenoa – gynekologin loukkaavat sanat eivät unohdu koskaan
-
06:23
Fifalle jysähti kova valitus puhuttaneesta tempusta – Veikkausliiga osallisena
-
06:16
Jopa 200 häiriökäyttäytyvää suomalaista tarvitsisi lähestymiskiellon ruokakauppaan: "Vilautetaan puukkoa tai asetta"
-
06:06
Hurrikaanit ovat aiempaa voimakkaampia – tutkija kertoo, miksi
-
06:04
Vastustajat alkaneet kavahtaa tätä tähteä SM-liigassa – "Harvoin on yhden pelaajan arvo noin iso"
-
06:00
WP: Israel kohdistaa vastaiskunsa Iranin sotilaskohteisiin
-
05:42
Stubb vierailee Norjassa
-
05:34
YK:n turvallisuusneuvosto huolissaan Libanonin rauhanturvaajista
-
Lataa lisää