Mainos

Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö teki elämästä painajaisen

10. lokakuuta 2011 vietetään Maailman mielenterveyspäivää! Lue miten yleinen ahdistuneisuushäiriö teki vuosia Marian elämästä todella vaikeaa. Kun oikea diagnoosi löytyi, ongelmat helpottuivat.

Kun Maria, 26, oli parikymppinen, hän huomasi, että ongelmat, joita hän kohtasi tavallisessa arjessa, saivat ylettömän suuret mittasuhteet. Maria ahdistui pienistäkin asioista ja paha olo vaikeutti pärjäämistä niin koulussa kuin työelämässäkin.

– Jos jouduin esimerkiksi työssäni vaatekaupassa opettelemaan jonkun yksinkertaisen ja pienen uuden tehtävän, olin varma, etten ikinä tulisi hallitsemaan sitä. Kotonakin koin kalvavaa ahdistusta asiasta ja pelkäsin, että tulevaisuudessa samanlaisia tilanteita tulee lisää, Maria kertoo.

Kun Maria sai myöhemmin koulutustaan vastaavaa työtä, tilanne muuttui vielä pahemmaksi.

– Olin varma, etten suoriutuisi työtehtävistäni. Kaikki aikani meni suoriutumisestani murehtimiseen. Välttelin myös vastuullisia tilanteita, enkä pyrkinyt uusiin haasteisiin, koska ajattelin, etten ikinä tulisi selviytymään niistä, Maria sanoo.

Kyse ei ollut siitä, etteikö Maria olisi pärjännyt tehtävissään, sillä hän suoriutui kaikesta esimerkillisesti. Työkokemus ei niin ikään ratkaissut ahdistusta, vaan paha olo seurasi Mariaa myös vapaa-ajalle.

– Ahdistuin aina, jos jouduin tilanteeseen, jossa jouduin esimerkiksi sanomaan kavereilleni vastaan jostain asiasta. Pelkäsin vastareaktiota ja murehdin asioita yötä myöten kotonani. Esimerkiksi elokuviin menemisestä tiettyjen kavereiden seurassa tuli mukavan ajanvietteen sijaan ahdistava riitti, jossa en uskaltanut ilmaista omaa mielipidettäni, koska pelkäsin suututtavani tuttavani, Maria kertoo.

Lääkkeet auttoivat Mariaa

Yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä Maria tajusi kärsivänsä vasta, kun hän tutustui nykyiseen mieheensä. Miehensä avulla Maria oppi ymmärtämään, ettei hänen kärsimänsä ahdistus ollut aivan normaaleissa mittakaavoissa. Ahdistuneisuuden lisäksi Maria kärsii myös masennuksesta, joka uusiutuu aika ajoin.

– Ahdistuksen ollessa huipussaan tunnen meneväni fyysisesti ja henkisesti täysin lukkoon ja irtaannun "tästä maailmasta". En pysty ajattelemaan mitään muuta kuin epäonnistumistani. Pulssini kohoaa ja alan hikoilla. Hengitykseni salpaantuu tai haukon henkeä ja tunnen hillitsemätöntä pakokauhua. Joskus ahdistukseni kasvaa paniikkikohtaukseksi: itken holtittomasti, menetän ajantajun ja pahimmillaan olen jopa pyörtynyt. Voin menettää täysin hillinnän itsestäni: olen esimerkiksi repinyt vaatteitani kappaleiksi ja rikkonut tavaroita, Maria sanoo.

Oikean diagnoosin tekeminen ei ollut helppoa, mutta lopulta Maria sai vahvistuksen ajatuksilleen monelta eri taholta. Kun terveyskeskuksen omalääkäri, työterveyslääkäri, psykiatri ja psykologikin olivat sitä mieltä, että kyseessä on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, hän osasi hakea itselleen kunnolla apua.

– Nyt kun syön jatkuvasti lääkkeitä, en koe ahdistuneisuushäiriön enää juurikaan vaikuttavan elämääni. Ennen lääkitystä se teki elämisestäni sietämätöntä, koska arki oli ylitsepääsemättömän vaikeaa sulatettavaa ja pienistäkin kompastuskivistä tuli mielessäni jättimäisiä. Varsinaiselle häiriöni alkulähteille tulen luultavasti pääsemään vasta terapiassa, joka on pian alkamaisillaan, Maria kertoo.

Maria uumoilee, että osa hänen ongelmistaan johtuu koulukiusaamisesta, jolle hän altistui nuorempana. Hän on myös aina ollut herkkä ja kärsinyt itsetunto-ongelmista. Läheisten apu onkin ollut ongelmiensa kanssa painiskelevalle naiselle korvaamatonta.

– Niin tämän kuin kaikkien muidenkin henkisten sairauksien hoidossa, tuki, jota terveyskeskukset antavat, on yleensä melko mitätöntä. Olen joutunut taistelemaan itse paljon sen puolesta, että olen saanut hyvää hoitoa itselleni. Suurin apu minulle on ollut tukiverkostona toimiva ja ymmärtäväinen lähipiirini ja työpaikkani työterveyshuolto, Maria kiittelee.

Tulevaisuudessa Maria haaveilee lääkkeettömästä elämästä. Tällä hetkellä suurin apu löytyy miehestä, joka ymmärtää kumppaninsa ongelmia.

– Hän osaa olla rauhallinen ja kärsivällinen ja puhua minut selväjärkisemmäksi. Jos olen täysin lukossa ahdistukseni kanssa, mieheni halaa minua tiukasti. Halaaminen ja fyysinen läheisyys rauhoittaa. Välillä teen hengitysharjoituksia tai puhun ääneen itselleni rauhoittelevasti. Yleensä kohtauksen iskiessä yritän olla aloillani ja maata vaikkapa sängyssä tai jossain muussa rentouttavassa ja turvallisessa paikassa, hän sanoo.

Muita yleistyneestä huolehtineisuudesta kärsiviä Maria kehottaa puhumaan ammattilaiselle. Se, että tietää, mitä sairastaa, helpottaa jo parantumisprosessia.

– Työterveyslääkärin, terveyskeskuksen tai vaikkapa kriisipuhelimen puoleen voi kääntyä. Helsingissä palvelee lisäksi nuorille tarkoitettu Nuorten Kriisipiste, josta saa apua. Jos olo tuntuu sietämättömältä, voi hoitoonkin hakeutua esimerkiksi psykiatrian päivystysyksikköön. Läheisille kannattaa aina puhua. Jos olo tuntuu pahenevan, kannattaa suu avata tarpeeksi ajoissa, koska yleensä pikaista ylämäkeä ei ole näkyvillä henkisissä sairauksissa. Yleensä työpaikoilla ja lähipiirissä ollaan ymmärtäväisiä. Jos joku ei ymmärrä, ei hän ole selvästi arvoisesi ihminen, Maria muistuttaa.

Maailman mielenterveyspäivää vietetään vuosittain lokakuun 10. päivänä. Päivää on vietetty vuodesta 1992.

Lue myös:


MTV3/Helmi

Teksti: Maarit Rasi

Kuvat: Shutterstock/Piotr Marcinski (Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen.)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.