Yle Teema ja Yle Fem aiotaan sijoittaa samalle kanavalle

Yle suunnittelee, että Yle Teema ja Yle Fem jakaisivat saman kanavapaikan keväästä alkaen. Käytännössä erillinen ruotsinkielinen kanava loppuisi, ja molemmat kanavat sijoitettaisiin kanavapaikalle viisi.

Yle lupaa samalla kasvattaa Yle Areenan tv-tarjontaa.  

Yle kertoo kuitenkin, että ruotsinkielistä palvelua vahvistettaisiin. Teemalla vähennettäisiin uusintoja. Teeman ja Femin sisällöt tulisivat Ylen mukaan löytymään omina kokonaisuuksinaan Areenasta.  

– Jaettu kanavapaikka tuo mahdollisuuden siirtää resursseja suomenruotsalaisten ohjelmasisältöjen ja Yle Areenan kehittämiseen. Näin Yle varmistaa, että jatkossakin ruotsinkielistä sisältöä on tarjolla ajasta, paikasta ja välineestä riippumatta, kuvaa Svenska Ylen johtaja Marit af Björkesten Ylen nettisivuilla julkaistussa tiedotteessa. 

Päätös tänä syksynä

Suunnitelma on Ylen mukaan merkittävä askel kohti televisiosisältöjen julkaisua yhtenä kokonaisuutena, johon kuuluvat perinteisen television kanavat ja Areena.

Ylen julkaisujohtaja Ismo Silvo kertoo, ettei Yle jätä näyttämättä mitään yhtiön tekemää ja hankkimaa sisältöä, vaikka jakelun ja julkaisemisen painopistettä siirretään entistä enemmän Yle Areenaan.   

Ylen hallintoneuvosto päättää uudistuksesta syksyn aikana. Hallintoneuvosto käynnistää nyt asiasta ennakkoarvioinnin. Arvioinnissa Ylen suunnitelmasta pyydetään lausuntoja eri tahoilta, ja kuka tahansa voi antaa kirjallisen lausunnon asiasta.

Ylen hallintoneuvosto päättää uudistuksesta syksyn aikana. 

Lue myös:

    Uusimmat