Yle: Supon ex-työntekijää Matti Saarelaista epäillään rikoksesta

Suojelupoliisin entisestä työntekijästä Matti Saarelaisesta on aloitettu esitutkinta, Yle kertoi torstaina.

Keskusrikospoliisista (KRP) kerrotaan Ylelle, että Saarelaista epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta. Epäily liittyy Saarelaisen sivutoimiseen tehtävään.

Saarelainen teki syksystä 2021 asti työtä 50-prosenttisella työajalla Vaasan yliopistossa. Samaan aikaan hän sai palkkaa kokoaikaisesta työstä Supossa, mistä hän jäi eläkkeelle viime vuonna.

Iltalehti kertoi toukokuussa, että supo oli pyytänyt KRP:tä tutkimaan asiaa. Iltalehden mukaan Saarelainen ei ollut hakenut sivutoimilupaa, jota edellytetään muun muassa, jos sivutoimeen käytetään työaikaa. Saarelainen oli sen sijaan tehnyt sivutoimi-ilmoituksen, jonka mukaan hän hoiti yliopiston tehtäviä vapaa-ajallaan.

Supo: Venäjä vakoilee Suomessa jatkossakin – ”Periaatteessa tarve on lisääntynyt Nato-jäsenyyden myötä” 6:32
Supo: Venäjä vakoilee Suomessa jatkossakin – ”Periaatteessa tarve on lisääntynyt Nato-jäsenyyden myötä”.

Lue myös:

    Uusimmat