Yle nimitti yleisöasiamiehen – käy vuoropuhelua yleisön kanssa ja kehittää asiakaspalautteen käsittelyä

Yle on nimittänyt uuteen yleisöasiamiehen tehtävään toimittaja Sami Koiviston. Työhön kuuluu yleisön kanssa käytävän vuoropuhelun ja asiakaspalautteen käsittelyn kehittämistä.

Tehtävänkuvaan kuuluu myös Ylen toiminnan läpinäkyvyyden lisääminen. Koivisto toimii yleisöasiamiehenä Ylen vastaavien toimittajien, etiikkapäällikön ja toimittajien tukena.

Ylen haastattelussa Koivisto kertoo, että tarkempia keinoja etsitään yhdessä yleisön ja yleläisten kanssa.

Koivisto on aiemmin työskennellyt Yle Uutisten sosiaalisen median toimittajana ja sitä ennen muun muassa Ilta-Sanomien mielipide- ja verkkotoimituksessa.

Yle ilmoitti yleisöasiamiehen tehtävän perustamisesta kesän alussa, kun yhtiö kertoi uudistuksista journalistisen riippumattomuuden ja laadun parantamiseksi.

– Haluan luoda sellaisen imagon, että yleisöasiamiestä on mahdollisimman helppo lähestyä. Työtä tehdään kaikkia kanavia käyttäen, ei vain sosiaalisessa mediassa. Vielä ei kuitenkaan ole lyöty lukkoon, mitä se käytännössä tarkoittaa radiossa ja televisiossa, mutta roolin on tarkoitus olla varsin näkyvä, Koivisto sanoo Ylelle.

Lue myös:

    Uusimmat