Yle: Ministeriö aikoo esittää Loviisan ydinvoimalalle 20 vuoden jatkoaikaa

Hallituksen on määrä päättää Fortumin Loviisan-ydinvoimalan jatkoluvasta parin viikon kuluessa, sanoo työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Riku Huttunen Ylen uutisille.

Ministeriö aikoo esittää ydinvoimalalle 20 vuoden jatkoaikaa.

Huttusen mukaan Loviisan ydinvoimayksiköt voisivat jatkoluvan turvin tuottaa sähköä vuoteen 2050.

– Tätä on valmisteltu hyvin myönteisessä hengessä, ja näyttää siltä, että seuraavan parin viikon kuluessa saadaan tämä asia ministeriön esityksestä valtioneuvostoon ja sitten se päätetään, Huttunen sanoo Ylelle.

Huttusen mukaan Loviisan ydinvoimayksiköiden osuus on liki kymmenen prosenttia Suomen sähköntuotannosta.

Säteilyturvakeskus on jo antanut myönteisen lausunnon jatkoajan myöntämiseksi. Ydinvoimaloiden jatkoluvista päättää valtioneuvosto, eikä siihen tarvita eduskunnan käsittelyä.

– Uusien ydinvoimaloiden rakentamista edeltävät periaatepäätökset tekee eduskunta, mutta jatkoluvista päättää maan hallitus, Huttunen sanoo Ylen haastattelussa.

Loviisan yksiköt ovat valmistuneet vuosina 1978 ja 1980. Laitosten nykyiset käyttöluvat päättyvät vuosina 2027 ja 2030.

Lue myös:

    Uusimmat