Yle: Marjanpoimijoilta rikosilmoitus ihmiskaupasta

Viitisenkymmentä thaimaalaista marjanpoimijaa on tehnyt Saarijärvellä rikosilmoituksen ihmiskaupasta, kertoo Yle.

Kainuulainen marjayritys ja thaimaalaiset marjanpoimijat joutuivat konfliktiin, kun poimijat olivat tyytymättömiä tuloihinsa.

Ihmisoikeuslakimies Ville Hoikkala sanoo Ylelle, että poimijoiden käsityksen mukaan he ovat lainanneet marjayhtiöltä Thaimaassa rahaa korkealla korolla voidakseen tulla Suomeen poimimaan marjoja ja kuitatakseen velan marjanmyynnillä. Poimijat tulivat kuitenkin siihen tulokseen, että velan kuittaaminen marjoja poimimalla on mahdotonta.

Kainuulainen marjayritys sanoo ostavansa marjat poimijoilta, mutta kiistää rahojen lainaamisen.

Viitisenkymmentä thaimaalaista marjanpoimijaa on tehnyt Saarijärvellä rikosilmoituksen ihmiskaupasta, kertoo Yle.

Marjanpoimijat ovat saaneet tuekseen useita poliitikkoja ja ihmisoikeusaktivisteja, jotka toivovat muutoksia ulkomaalaisten poimijoiden asemaan.

Esimerkiksi kansanedustaja Eila Tiaisen (vas.) mukaan yrityksille marjastavat ulkomaalaiset poimijat ovat Suomessa hyväksikäytön kohteena.

Tapausta tutkii Kainuun poliisi.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat