Yle ja SS: Kuopion ex-kaupunginvaltuutettu sai yli viiden vuoden vankeustuomion amfetamiinikaupasta

Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut kuopiolaisen ex-kaupunginvaltuutettu Keijo Laukkasen viideksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta ja ampuma-aserikoksesta, kertovat Yle uutiset ja Savon Sanomat.

Medioiden mukaan oikeus totesi, että entisellä kristillisdemokraattien kaupunginvaltuutetulla Keijo Laukkasella oli hallussaan 200 grammaa marihuanaa, ja lisäksi hänellä oli asunnollaan puoli kiloa amfetamiinia.

Oikeudessa Laukkanen myönsi syyllistyneensä rikoksiin, joista hänet tuomittiin. Hän oli kuitenkin eri mieltä huumausaineiden määrästä.

Rikokset tapahtuivat viime syksyn ja kevättalven välillä. Laukkanen erosi kesken valtuustokauden luottamustehtävistään viime vuodenvaihteessa. Savon Sanomien mukaan Laukkanen on työskennellyt myös päihdealan tukijärjestön paikallisen tukiyksikön vastuuohjaajana.

Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen

Lue myös:

    Uusimmat