Suomi saa EU:lta varoituksen taloudenpidosta

Suomi on saamassa EU-komissiolta varoituksen talouskurisäännösten rikkomisesta. STT:n tietojen mukaan komissio aikoo puuttua sekä Suomen velkasuhteeseen että alijäämään, jotka molemmat rikkovat EU:n asettamia rajoja.  

Komission suositukset ja mahdolliset moitteet kullekin jäsenmaalle on määrä julkistaa huomenna.  

Suomelle saatetaan antaa aikaa talouspäätösten tekemiseen keskeneräisten hallitusneuvotteluiden takia. Suomella olisi muutama viikko aikaa selvittää komissiolle, miksi talousluvut ovat kehnot ja millä toimilla Suomi aikoo tervehdyttää talouttaan.  

Julkisen velan osuus bruttokansantuotteesta on ylittämässä tänä vuonna yli 60 prosentin yhdessä sovitun rajan. Suomen budjettivaje taas on komission ennusteen mukaan ylittämässä kolmen prosentin rajan tänä ja ensi vuonna.  

Komission olisi mahdollista laittaa Suomi monien muiden maiden tavoin niin sanottuun liiallisen alijäämän menettelyyn, jos sen saama selvitys ei vakuuta sitä. STT:lle puhuneen EU-lähteen mukaan Suomi ehkä välttyy kyseiseltä menettelyltä.  

Suomi on tällä kertaa ainoa maa, joka on saamassa varoituksena toimivan raportin sääntöjen rikkomisesta. Muilla EU-mailla kuten Ranskalla on kuitenkin ollut suurempia ongelmia taloussääntöjen kanssa.  

Komission nuhteista Suomelle kertoi ensimmäisenä Yle.  

Lue myös:

    Uusimmat