Fennovoiman työntekijöitä on painostettu ja yhtiössä on työntekijöiden mukaan sivuutettu turvallisuusasioita, Yle kertoo viitaten haltuunsa saamaan turvallisuustarkastukseen.
Ylen tiedot ovat peräisin Säteilyturvakeskuksen (STUK) tekemän turvallisuuskulttuuritarkastuksen pöytäkirjasta.
Apulaisjohtaja Tapani Virolainen STUKista vahvistaa STT:lle, että Ylen siteeraama pöytäkirja on aito. Virolaisen mukaan tarkastuksen oleellinen tulos on, ettei turvallisuus ole ollut päällimmäinen arvo Fennovoiman johtamisessa.
Virolaisen mukaan tarkastuksessa käsitellyt esimerkit eivät suoraan liity turvallisuuskysymyksiin. Menettelytavat eivät kuitenkaan olleet hyväksyttäviä.
Syrjäyttämistä, savustusta...
STUKin tarkastuksen henkilöstökyselyn vastausten mukaan kyseenalaistavia tai turvallisuushuolia esiin tuovia työntekijöitä esimerkiksi "syrjäytetään asemastaan" tai "savustetaan ulos talosta".
– Oletan, että kyse on muutamasta henkilöstä, ja Fennovoimassa oli viime syksynä noin 200 ihmistä töissä. Kyse on muutamasta henkilöstä, jotka ovat olleet jossain määrin tyytymättömiä ja he ovat purkaneet tyytymättömyyttään jollain tavalla, Fennovoiman viestintäjohtaja Maira Kettunen sanoo STT:lle.
Ylen haltuunsa saamassa kyselyssä käy myös ilmi, että ydinturvallisuuteen liittyviä asiakirjoja on hyväksytetty vaihtamalla allekirjoittajaa, jos alkuperäinen asiantuntija ei ole suostunut niitä allekirjoittamaan.
– Kyseessä on neljä asiakirjaa, ja meillä on yhteensä tuhansia asiakirjoja. Kyse on siitä, että työtehtäviä on muutettu. Emme suinkaan vaihda dokumentin hyväksyjää sen takia, että joku on jotain mieltä, Kettunen sanoo.
STUK huolissaan ydinvoima-osaamisesta
Tarkastus on tehty viime vuoden syksyllä, ja pöytäkirja on valmistunut viime joulukuussa. Henkilöstökyselyyn vastasi 74 prosenttia yhtiön tuolloisista työntekijöistä.
Tapani Virolainen pitää tarkastuksen tuloksia poikkeuksellisina. Hänen mukaansa ydinvoimayhtiöihin tehdään vuosittain noin 60 vastaavaa tarkastusta.
– En muista vastaavaa tapausta. Olkiluoto 3 -projektin alussa puhuttiin myös turvallisuuskulttuurin ongelmista, mutta ne liittyivät enemmän rakennuspaikan toimijoihin.
STUK ilmaisee Ylen mukaan pöytäkirjassa selkeän huolensa, että ovatko turvallisuuskysymykset Fennovoimassa etusijalla. Lisäksi STUK on huolissaan yhtiön johtoryhmän ydinvoima-alan osaamisen riittävyydestä.
Fennovoiman Kettusen mukaan STUK pyysi yhtiöltä kehitystoimenpiteitä. Hänen mukaansa kevään henkilöstökyselyt toivat jo parempia tuloksia.
– Vaikka itse emme näitä asioita tunnista, toki silti panostamme esimerkiksi sisäiseen viestintään ja esimieskoulutukseen, Kettunen sanoo.
Fennovoima aikoo rakentaa ydinvoimalan Pyhäjoelle. Hankkeesta tehdään parhaillaan turvallisuusselvitystä, jonka läpäisemällä Fennovoima voi saada rakentamisluvan vuonna 2018.
Uusimmat
-
09:48
MTV seuraa: Kalle Rovanperä hyökkää huippupaikalta voittotaisteluun
-
09:42
Ennätyslämmin merivesi uhkaa koralleja kaikkialla maailmassa: "Haalistuminen on kuin kuume ihmisillä"
-
09:10
Leijonien pelaajat saivat luvan revitellä – Jesse Puljujärvi johti joukkoja
-
09:02
Egypti: Sekä Hamasin että Israelin täytyy joustaa
-
08:51
MTV seuraa: Perheenäidin surmannutta ex-puolisoa syytetään murhasta – syyttäjä: poltti uhrin elävältä
-
08:42
Pornoa kaiuttimista: Supertähti mykistyi täysin kesken lehdistötilaisuuden
-
08:33
Jesperi Kotkaniemi heitti hanskat jäähän NHL:ssä ja ryntäsi nyrkein vastustajan kimppuun
-
08:22
Yksi henkilö kuoli liikenneonnettomuudessa Jyväskylässä
-
08:20
Putin: Venäjän pääministeri saa jatkaa tehtävässään
-
07:54
Roope Hintz mätti hirmutehot – Miro Heiskanen iski kahdesti Dallasin voitossa
-
07:49
Jukka Jalosen älynväläys käänsi Leijonien kurssin MM-finaalissa – tähtipelaajan teolle huimaa suitsutusta: "Harvemmin näkee"
-
07:40
Äkillinen vatsakipu? Nämä merkit viittaavat sappikiviin
-
07:38
Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin Nigerian-matkan yksityiskohdat julki
-
07:21
Suomen heikot näkymät huolettavat Ruotsiin muuttanutta suomalaisperhettä – "En yhtään ihmettele, jos nähdään toinen muuttoaalto"
-
07:20
Amira ja 11-vuotias pikkusisko joutuivat rasistisen ja uhkaavan hyökkäyksen kohteeksi bussipysäkillä Helsingissä: "Ammun sut"
-
07:12
Virossa repesi sanasota Pauligin kahvipaketista
-
07:01
Olli Jokinen povaa Leijonien huippulupaukselta hurjaa temppua: "Tulee yllätyksenä"
-
06:55
Lastenkotiin sijoitettu poika löi, potki ja tuuppi – uhkasi tappaa ohjaajan perheineen
-
06:53
Suomelle loistopaikka euroviisufinaaleihin – ei liian alussa eikä lopussa
-
06:44
Leverkusen jyräsi Eurooppa-liigan finaaliin – käsittämätön ennätys varmistui lisäajan maalilla
-
Lataa lisää