Yle alkanut jo varautua mahdollisuuteen, että Euroviisut tulisivat Suomeen ensi keväänä
Yle on alkanut varautua mahdollisiin viisujärjestelyihin.
Yleisradio on jo alkanut varautua siihen mahdollisuuteen, että Eurovision laulukilpailu järjestettäisiin ensi vuoden keväällä Suomessa. Asiasta kertoi Ylen Luovien sisältöjen ja median johtaja Ville Vilén STT:lle keskiviikkona.
Viisufinaali olisi tarjolla Suomeen, jos Käärijä voittaa kappaleellaan Cha cha cha tämän vuoden Euroviisut, joita kisataan paraikaa Britannian Liverpoolissa.
– Hulina (Käärijän ympärillä) Liverpoolissa on ollut aika kova. Olemme nähneet, että se on aika poikkeuksellista. Kun semifinaalista mentiin jatkoon tiistaina, aloimme Ylessä heti alustavasti pohtia myös sitä mahdollisuutta, että Euroviisut 2024 olisivat tarjolla Suomeen. Voittoon on kuitenkin vielä pitkä matka. Euroviisut ovat arvaamaton kisa, Vilén sanoi.
Jo Suomen vuoden 2007 Euroviisuja Ylen johdossa järjestämässä ollut Vilén muistuttaa, että noin suuri tapahtuma asettaa melkoisia vaatimuksia niin isäntäkaupungille kuin -areenallekin.
– Ei Suomessa voisi olla kuin muutama kaupunki tai jokunen areena, jotka täyttäisivät vaatimukset.
Helsingin areena on Vilénin mukaan jo vuonna 2007 testattu viisufinaaliin sopivaksi. Se on kuitenkin ollut suljettuna viime ajat.
– Tampereen uusi areena tietenkin täyttäisi Euroviisujenkin vaatimukset, Vilén lisää.
Tampereen areenan toimitusjohtaja Marko Hurme kertoi STT:lle keskiviikkona, että jo ajatus Euroviisujen saamisesta Tampereelle on tunnustus uuden areenan tasolle.
– Oleellista tässä olisi se, miten ison varauspätkän meidän ensi kevään kalenterissamme Euroviisut vaatisivat. Kovin isoa koloa siellä ei enää ole. Toisaalta tämän kevään jääkiekon MM-kisojenkin takia me onnistuimme neuvottelemaan ja järjestelemään Tampereen areenan varauksia uusiksi, Hurme makustelee.
Uusimmat
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
12:39
Traktorikuski kuoli kolarissa Kauhavalla
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
11:07
Suomalaistimantti "pelaa nyt eri peliä" NHL:ssä – tulokset näkee taululta
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
Lataa lisää