Airiston turmassa kuolleet veljekset eivät ajaneet purjevenettä – poliisi kuulee tänään veneen kuljettajaa

Airiston veneturman kuolonuhrit olivat veneessä matkustajina. Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) johtaja Veli-Pekka Nurmi vahvistaa tiedon STT:lle.

– Selvillä on, ketkä olivat ruorissa. Purjeveneen kuljettaja on elossa, Nurmi kertoi STT:lle torstaina.

Asiasta uutisoi aiemmin Yle.

Purjeveneen kuljettajaa tullaan kuulemaan tänään, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja Joachim Mattfolk kertoo MTV Uutisille.

Nurmen mukaan kuljettajia on jo kuultu. Selvityksen alla on, kuka on ollut kummassakin veneessä päällikkönä.

Turmassa kuolivat keski-ikäiset veljekset

Kaksi kuolonuhria vaatinut onnettomuus sattui viime viikon lauantaina, kun purjevene ja moottorivene törmäsivät toisiinsa. Uhrit olivat purjeveneen kyydissä matkustaneita veljeksiä.

Kuolleiden veljesten lisäksi purjeveneessä oli kaksi aikuista ja kaksi lasta. Moottoriveneessä oli kaksi aikuista.

Turma tapahtui, kun noin 15-metrinen moottorivene törmäsi 8 metriseen moottoripurjehtijaan.

Poliisi epäilee moottoriveneen kuljettajaa kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Tapauksen tutkinta etenee Mattfolkin mukaan hyvin kuulusteluiden ja teknisen tutkinnan avulla. Hän ei ota kantaa siihen, missä vaiheessa poliisilla on käsitys tapahtumien kulusta.

Lue myös:

    Uusimmat