Ranska 1999. Ohjaus: Frederic Fonteyne. Käsikirjoitus: Philippe Blasband. Tuotanto: Patrick Quinet. Kuvaus: Virginie Saint-Martin. Leikkaus: Chantal Hymans. Pääosissa: Nathalie Baye, Sergi Lopez. Kesto: 80 min.
"Pornografinen suhde" on määritelmä, jonka elokuvan toinen päähenkilö, nainen, antaa päättyneelle romanssilleen. Hän on tavannut miehen lehti-ilmoituksen perusteella, koska on halunnut toteuttaa salaisen seksuaalifantasian. Samaa on halunnut myös mies. He ovat tavanneet kahvilassa, päätyneet hotelliin ja tavanneet yhä uudestaan. Nainen toteaa suhteen olleen "pelkkää seksiä". Määritelmä on kuitenkin paradoksi; mitä kaikkea voikaan tapahtua, kun fantasia muuttuu vereksi ja lihaksi, fyysinen yhteys joksikin ennenkokemattomaksi?
Frederic Fonteynen elokuva tekee kiehtovan sukelluksen kahden ihmisen väliselle tulenaralle vyöhykkeelle, jossa ollaan alkutilassa kuin Eeva ja Aatami ikään. Se kuvaa itsen ja omien rajojen etsimistä toisen ihmisen kautta, ja sitä jännitteistä kehitysprosessia, joka jokaiseen eroottiseen suhteeseen väistämättä kuuluu.
Elokuvan nykyhetkessä nimettöminä pysyvät nainen ja mies (Nathalie Baye ja Sergi Lopez) vastailevat suhdettaan koskeviin kysymyksiin näkymättömälle haastattelijalle, ja heidän puheensa rinnastuvat sekä näytettyihin tapahtumiin että toisiinsa paljastavalla tavalla. Kuten ihmissuhteissa aina, on tässäkin kyse ymmärryksestä ja väärinymmärryksestä, kohtaamisesta ja kohtaamattomuudesta, uskalluksesta ja sen puutteesta. Ja uskallusta ei tietenkään ole rohkeimman fantasian toteuttaminen, vaan todellisen tunteen tunnustaminen.
Philippe Blasbandin käsikirjoitus on älykäs ja taloudellinen, se rakentaa päähenkilöistään kiinnostavia, eläviä ihmisiä. Kiehtovaa elokuvassa on, että emme saa tietää näistä ihmisistä mitään suhteen ulkopuolista; romanssista muodostuu tarinan omalakinen ja kaikentäyttävä umpio, kahdenvälinen universumi. Ainoa tapaus, joka hetkeksi rikkoo umpion, on heidän elämässään piipahtava vanha pariskunta: kuolemaa tekevä aviomies ei halua olla vaimonsa kanssa missään tekemisissä ja vaimo puolestaan mieluummin kuolee kuin menettää miehensä.
Yksityinen suhde on kasvokuvien taidetta. Virginie Saint-Martinin tarkoissa lähikuvissa ihmiskasvojen vaihtuvat tunteet, pelot, epävarmuudet, toivo ja rakkaus kuvastuvat häkellyttävän intiimisti. Intensiivistä vaikutelmaa lisää taustamusiikin lähes täydellinen puuttuminen - poikkeus jonka ottaa kiitollisena vastaan hissimusiikin täyttämässä tarjonnassa - ja tämän rinnalla Jeannot Sanavian säveltämä hypnoottinen alku- ja loppumelodia tekeekin merkittävän vaikutuksen.
Suurin vastuu elokuvan tehosta lankeaa näyttelijöille. Nathalie Baye ja Sergi Lopez tekevät molemmat hengästyttävät suoritukset tunteittensa kanssa haparoivina ihmisinä; he näyttävät saavan itsestään esiin jotakin muilta piilotettua, sen kaikkein herkimmän alueen, jolle yleensä toisella ei ole pääsyä.
Aiheeltaan ja tunnelmaltaan elokuva tuo mieleen Francois Truffaut'n upean intohimodraaman Pehmeä iho (1964), joka sekin tarkastelee lähietäisyydeltä erään intiimisuhteen alkua, etenemistä ja päättymistä. Sen tapaan Yksityinen suhde tavoittaa jotakin hyvin olennaista siitä kummallisesta yhtälöstä, jota jotkut kutsuvat seksiksi, toiset rakkaudeksi.
Teksti: Tuuve Aro
Kuva: Sandrew Metronome