Yksikin ääni ratkaisee - totta!

Kuntavaaleissa yksikin ääni ratkaisee. Sen kokivat todeksi kuntavaaleissa mm. tunnettu sääkasvo, kokoomuslainen Lea Saukkonen ja hänen puoluetoverinsa Pia Pakarinen. Saukkonen on nousemassa Helsingin valtuustoon vain yhden äänen erolla Pakarisesta. Kumpikin jännittää nyt tarkistuslaskentaa.

Saukkonen sai vaaleissa 791 ääntä ja Pakarinen 790 ääntä.

Saukkonen ei ole vielä ollenkaan juhlatuulella.

- Olen realisti, Siperia opettaa. Viimeksikin, neljä vuotta sitten, tipuin tarkistuslaskennassa, vaikka vaali-iltana näytti siltä, että menen läpi, Saukkonen toteaa vaisusti.

Saukkonen nousi kuitenkin Helsingin valtuustoon kesken kauden kokoomuksen toiselta varasijalta, kun Jussi Pajunen siirtyi ylipormestariksi ja Annukka Mickelsson muutti ulkomaille. Saukkonen on ollut kuluvalla valtuustokaudella myös Helsingin ympäristölautakunnan puheenjohtaja.

Saukkonen on tuttu takavuosilta MTV:n uutisista. Nykyään hän toimii operatiivisten eli säätä ennustavien meteorologien ryhmäpäällikkönä Ilmatieteen laitoksella.

Valtuusto tuo painoarvoa, lautakunta tyytyväisyyttä

Pakarinen kuvaa omia vaalivalvojaisiaan järkyttäviksi. Tuttavat ehtivät jo tuoda samppanjaa. Pakarista pohdituttaa nyt, jäivätkö ratkaisevat äänet saamatta ystävättäriltä, jotka eivät löytäneet numeroa.

- Tietenkin toivon tarkistuksen muuttavan tuloksen. Yksi ystävättäreni soitti ja kertoi, ettei hän ollut löytänyt numeroani kopissa, ja oli sitten äänestänyt toista. Itsekin kiinnitin huomiota siihen, että numerot menivät kopissa eri lailla kuin äänestyspaikan seinällä. Tämä sekaannus koskee tietenkin kaikkia ehdokkaita, Pakarinen pohtii.

Pakarinen oli ehdolla myös neljä vuotta sitten, jolloin ääniä kertyi 516. Tuolloin äänimäärä riitti kuudenteen Kokoomuksen varavaltuutetun paikkaan. Tältäkin paikalta hän on päässyt osallistumaan Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksiin, kun varsinaiset valtuutetut ovat olleet estyneitä tai siirtyneet muihin töihin Pajusen ja Mickelssonin tavoin ja kun kaikki edellä olevat varavaltuutetut ovat jo olleet "remmissä".

- Olen ollut opetuslautakunnassa nyt neljä vuotta suomenkielisen jaoston puheenjohtajana ja toivon tietenkin saavani jatkaa siinä työssä. Lautakuntatyöhän on antoisinta, mutta tietenkin valtuuston jäsenyys tuo painoarvoa, Pakarinen kertoo tunnelmistaan.

Pakarinen on peräti kolmen tutkinnon nainen. Hän on kauppatieteiden maisteri sekä oikeustieteiden ja valtiotieteiden kandidaatti. Hänellä on oma, vain hänet työllistävä käännöstoimisto PianCo Oy.

Lue myös:

    Uusimmat