YK:n lapsen oikeuksien komitealta paljon huomautuksia Suomelle

Asiantuntija avautuu MTV Uutisille arveluttavasta "maan tavasta" – sijoitetut lapset eivät saa lakisääteisiä mielenterveyspalveluja 10:18
Asiantuntija avautuu MTV Uutisille arveluttavasta "maan tavasta" – sijoitetut lapset eivät saa lakisääteisiä mielenterveyspalveluja

YK:n lapsen oikeuksien komitea on antanut Suomelle lähes 50 suositusta ja huomautusta.

Komitean suosituksissa korostuu suuri huoli haavoittuvaisimmassa asemassa olevien lasten oikeuksien toteutumisesta. Tällaisia lapsia ovat komitean mukaan kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset, vammaiset lapset sekä turvapaikanhakija- ja pakolaislapset.

Komitea olisi toivonut Suomelta myös tarkempia toimia syrjäytymisen ja väkivallan ehkäisemiseksi.

Suosituksissa kehotettiin myös ottamaan tarkemmin ja kattavammin huomioon lapsen etu kaikessa päätöksenteossa.

– Komitealle tuntuikin jääneen epäselväksi monen hyvää tarkoittavan toimenpiteen kohdalla, miten se itse asiassa edisti lapsen oikeuksia, toteaa Suomen viranomaisten kuulemista seurannut Suomen Unicefin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki.

Komitea kehottaa Suomea myös varmistamaan, että ilmastopolitiikassa ja -toimissa otetaan huomioon lasten ja nuorten omissa näkemyksissään esiin tuoma kiireellisyys toimia. Lisäksi Suomea kehotetaan arvioimaan ilmastotoimien mahdolliset vaikutukset lasten, etenkin saamelaislasten, oikeuksien toteutumiseen.

YK:n lapsen oikeuksien sopimus on ollut voimassa Suomessa vuodesta 1991. Sen toteutumista seuraa YK:n lapsen oikeuksien komitea, joka antaa valtion maaraporttien perusteella maalle suosituksia ja huomautuksia, jotta lapsen oikeudet toteutuisivat paremmin.

Lue myös:

    Uusimmat